Arkistosta vuodelta 2022
kuva

PAVE voitti keskiviikkoillan uusintapelissään KJK:n maalein 3–1 (2–1). Haukiniemellä käydyn kamppailun iisalmelaisosumista vastasivat Tuomas Halonen (2) ja Samu Vidgren.

Avausjaksolla isännät menivät Halosen maaleilla 2–0-johtoon. Ensimmäinen maaleista 17. minuutilla syntyi maalinedustan melkoisen akrobatiataiteilun kautta ja toinen 23. minuutilla, kun mies katkaisi maalivahdille suunnatun syötön.

KJK kavensi 31. minuutilla puhkaisemalla isäntien linjan pystysyötöllä ja karkuun juoksulla.

Toisen jakson ainoan maalin teki Vidgren 64. minuutilla. Leevi Toppinen laittoi kulmapotkun takatolpalle, josta Antti Kauppinen jatkoi maalin eteen Vidgrenille ja pallo varmasti verkkoon.

Lopun pelin keltapaidat puolustivat nöyrästi eikä vieraat päässeet enää maalintekoon. Maalivahti Tomi Vepsäläinen poimi vaarallisimmat tilanteet hyppysiinsä.

Voitto oli Veikoille toinen peräkkäinen. Eikä lumisadekaan päässyt enää yllättämään – alkuperäinen ottelu kun keskeytyi 28.4. lumimyräkän vuoksi ja siirtyi uusittavaksi pari kuukautta myöhemmin. Tuota ottelua PAVE johti 1–0, joten voitto maistui nyt senkin vuoksi hyvälle.

PAVElla on juhannuksen vieton jälkeen vielä yksi peli ennen sarjataukoa, kun keskiviikkona 29.6. Veikot saa Sankkurille vieraakseen yhdistelmäjoukkue KuKi/LiPan Kuopiosta.


PAVE - KJK 3-1 (2-1)

Maalit:
1-0 17min Halonen
2-0 23min Halonen
2-1 31min KJK
- - - - -
3-1 64min Vidgren (Kauppinen)

Kokoonpano: Vepsäläinen (mv), Leinonen, Kauppinen (C), Riekkinen, Koistinen, Lappalainen (36min Jammo (v 61min) (90+2min Junnikkala)), Marttila (75min Innanen), Luoma (v 70min), Nissinen (46min Toppinen (v 49min)), Halonen (90+2min Eyob), Vidgren (v 90+5min) (90+5min Laitinen)

Arkisto (otteluraportit)