Arkistosta vuodelta 2022

PAVE ja Kuopion Elo ovat solmineet kautta 2022 koskevan Palloliiton farmisopimuksen. Sopimuksen myötä Kolmosessa pelaavan Elon pelaajat voivat siirtyä lainalle PAVEen Nelosen otteluihin.

Idän Kolmosen sarjanousija, perinteikäs kuopiolaisseura Elo lähtee kauteen vahvalla kokoonpanolla ja ennakkokaavailuissa joukkuetta onkin ennusteltu Kolmosen lohkon kärkikastiin. Joukkueen valmennuksessa toimivat viime kaudella PAVEa luotsanneet Jussi Kukkonen ja Atik Ismail. Joukkueeseen pelaamaan siirtyivät myös keltapaitojen viime kauden parhaana palkittu Martin Korvela sekä edelliset kolme kautta PAVEssa pelannut Simo Härkönen.

– Hienoa, että löysimme Elon kanssa yhteisen sävelen, jolla molempien seurojen intressit täyttyvät. Meillä on Neloseen hyvä joukkue, mutta pelaajarinki on kaventunut viime kaudesta. Siksi on hyvä, että tarvittaessa saamme Elon pelaajista laadukasta vahvistusta joukkueeseen. Totta kai uuden yhteistyösuunnan löytymistä helpotti myös se, että Elon valmennuksessa on meille hyvin tutut miehet. Innolla odotamme pian alkavan kauden yhteistyötä, kommentoi PAVEn joukkueenjohtaja Tommi Röntynen.

– Farmisopimus Elon ja PAVEn välillä on molempia hyödyntävä juttu. Elon pelaajilla on mahdollisuus saada lisää peliaikaa PAVEn peleissä ja siitä on sitten hyötyä mahdollisissa Kolmosen peleissä. PAVElla on pieni pelaajarinki ja näin kausi voi olla helpompi viedä läpi. PAVE on minulle tuttu seura ja tiedän, että siellä hoidetaan hommat hyvin, Elon valmentaja Jussi Kukkonen kertoo.

Elon kausi Kolmosessa starttaa 22.4. ja PAVE puolestaan aloittaa Nelosen 28.4.

sopparikuva

Arkisto (uutiset)