Arkistosta vuodelta 2007

Tapio Merkkiniemi ja Mikko Tervonen jatkavat PAVEssa

Tapio Merkkiniemi ja Mikko Tervonen jatkavat PAVEssa kaudella 2008. Tapsan ja Sähkön sopimuksista kirjoitti Iisalmen Sanomat 13.9.2007 seuraavaa:

Tervonen ja Merkkiniemi jatkavat PAVEssa

Jalkapalloilun Kolmosessa pelaava iisalmelainen PAVE on tehnyt ensi vuotta koskevat jatkosopimukset Mikko Tervosen ja Tapio Merkkiniemen kanssa.

Tervoselle, 23, tuleva kausi on kolmas keltasinisessä paidassa. Aiemmin hän on pelannut JuPSissa, KuFussa sekä KuPSissa.

Paikalliskilpailija PK-37:n riveistäkin tuttu Merkkiniemi, 23, sekä Tervonen ovat kärsineet tällä kaudella loukkaantumisista.

– Mikon alkukautta verotti kiusallinen etureisivamma mikä välillä esti pelaamisen kokonaan. Tapsalla nivuset ovat vihoitelleet läpi kauden. Kumpikin on kuitenkin sinnikkäästi kuntouttanut itseään ja palannut sitten kehiin takaisin, PAVEn valmentaja Jussi Kukkonen kertoo.

Valmentaja odottaa etenkin Merkkiniemeltä hyviä otteita ensi vuonna.

– Tapsalla asenne pelaamiseen on ihan huippuluokkaa. Jos talvi menee ehjänä niin hän on kova luu ensi kauden sarjassa. Molemmat miehet ovat tärkeitä joukkueellemme.



Ajankohtaista - edustus

Arkisto (uutiset)

Powered by mod LCA