Arkistosta vuodelta 2008

Jonne Räisänen siirtyy MP:stä PAVEen

Jonne "Mane" Räisänen siirtyy MP:stä PAVEen 2008 kauden loppuun kattavalla sopimuksella.

Iisalmen Sanomat kirjoitti 18.7.2007 seuraavaa:

Jonne Räisänen siirtyy MP:stä PAVEen

Jani Haanketo
Iisalmi

Image
Jonne "Mane" Räisänen

Jonne Räisänen, 22, siirtyy Mikkelin Palloilijoista PAVE Iisalmeen kauden 2008 loppuun kattavalla sopimuksella.

Räisänen on Kuopion Palloseuran juniorimyllyn läpikäynyt pelaaja ja on edustanut aiemmin KuKia Kolmosessa ja nelosessä sekä KuFua Kakkosessa ja viimeisimpänä Mikkelin Palloilijoita Kakkosessa.

Räisänen voitti nelosen maalikuninkuuden vuonna 2006. Hän teki 16 ottelussaan 22 maalia, jonka jälkeen MP miehestä kiinnostuikin.

– ”Mane" joutui Mikkelissä huonoon asemaan ja pelasi vain neljässä ottelussa, kun MP:stä tuli MyPan reserviporukka ja liigaseura saneli peliajat nuorille hyökkääjilleen.

– Pelaajalta tämä oli ihan oikea ratkaisu lähteä etsimään peliaikaa toisesta joukkueesta, kun tilanne näytti mahdottomalta, vaikka työtä oman peliajan saamiseksi on tehty kovasti. Meille Mane tuo helpotusta loukkaantumissumaan ja on varmasti tärkeä lenkki myös ensi kauden joukkueessa, totesi PAVEn valmentaja Jussi Kukkonen.

– PAVE tarjosi hyvää mahdollisuutta saada pelituntumaa ja päästä taas maalien makuun. PAVE oli yksinkertaisesti paras vaihtoehto minua kyselleistä seuroista. Yritän omalla panoksella auttaa joukkuetta entistä parempaan peliin, kertoi puolestaan PAVEn uusi vahvistus.



Ajankohtaista - edustus

Arkisto (uutiset)

Powered by mod LCA