Kohti 90-lukua nousujohteisesti

Pallo-Veikkojen taival kohti 1990-lukua oli junioripuolella eteenpäin menevää, vaikka edustusjoukkue pelasi neljännessä divisioonassa muutaman vuoden ajan.

Samalla välit naapuriseura PK-37:ään alkoivat pikkuhiljaa lämmetä ja neuvottelut miesten siirroista PaVeen oli tosiasia. Päänavaajana neuvotteluille pidettiin PK-37:n puolelta pitkäaikaista puheenjohtajaa, Kyösti Tuuliota. Hänen ansiostaan saatiin PaVelle vuokralle hyvä pelimies, Markku Åhman. Vuonna 1986 miehiä tuli PaVen riveihin jo puolenkymmentä ja puhevälit kaupungin seurojen välillä lämpenivät entisestään. Valmentajaksi pestattiin aina luotettava Matti Moilanen, jolla oli todella hikinen kausi 1987, mutta sen päätteeksi Pave nousi kuin nousikin monen karsinnan kautta kolmoseen. Seuraavana vuonna PaVe sai vahvistuksia ilman kyselyjä, sillä PyPSistä tuli Iisalmeen Jussi Madetoja ja Kiuruvedeltä Teuvo Koistinen. Iisalmi sai kovan puheenaiheen, kun Jorma Immonen oli siirtymässä PK-37:n riveihin.

PaVe 1987


PaVen I joukkue 1987. Alarivi vas. Markku Åhman, Veli Åhman, Raimo Kumpulainen, Seppo Kärkkäinen (huoltaja). Takarivi vas. Jouni Partanen, Timo Tuovinen, Jorma Danschu (teippari), Paavo Partanen, Tarmo Immonen, Markku Kärkkäinen, Heikki Kärkkäinen, Keijo Asikainen, Teuvo Koistinen, Pentti Kumpulainen, Esa Jäppinen, Markku Danschu, Matti Moilanen (valmentaja). Kuvasta puuttuu kapteeni Jussi Madetoja.

Matti Moilanen oli lupautunut jatkamaan valmentajana ja junioripuolella oli viisi joukkuetta vuodeksi 1988, joten nousua on hieman toimintaan saatu mukaan. Omia junioreita oli jälleen PaVen edustusjoukkueessa mukana ja valmentaja-asiat hyvällä mallilla.

PaVesta lähti Lauri Nissisen valmentama B-juniorijoukkue vahvistamaan Jormuan Tarmon rivejä Muurmanskiin paikalliseen neljän maan turnaukseen. Joukkue sijoittui tässä turnauksessa jaetulle kolmannelle sijalle. Sikäläiseltä urheilukomitealta tuli Iisalmeen sähke, jossa kehuttiin joukkueen käyttäytymistä kiitettäväksi.

Vuonna 1988 Pallo-Veikot täytti 40 vuotta ja juhlatilaisuus pidettiin Ahmolassa 23.10.1988. Kuitenkin vuosi 1988 ei ollut mitenkään mieltä ylentävä juhlavuosi, sillä PaVe tippui taas neloseen.

Jalkapallohallin rakentamisesta kiihtyi taasen puhe kaupungissamme. Klubi-36 lopetti toimintansa miesten jalkapallossa ja niin PaVe sai sieltä muutaman hyvän pelaajan riveihinsä.

TUL:n liittojuhlille lähti Pallo-Veikoista 45 henkilöä Helsinkiin. Samana vuonna seuran 2-joukkue osallistui piirin viitosdivisioonaan.

Pallo-Veikot nousi 3-divariin 1989. Valmentajana toimi tuolloin Kyösti Sallinen. Neuvottelut Pallo-Kerho 37:n kanssa pelaajien siirroista olivat tämän vuoden aikana onnistuneet. Pelasihan PK-37 tuolloin ykkösdivisioonassa.

PaVe muisti seuran kunniapuheenjohtaja Erkki Tuovista hänen täyttäessään 70 vuotta vuonna 1990. Juonioripuolella oli jälleen tapahtunut pientä nousua. Edustusjoukkue lähti kamppailemaan kolmoseen kohti uutta tavoitetta, kakkosdivaria.