Otteluennakko: PAVE - Komeetat

Maanantaina PAVE pääsee vihdoinkin kotinurmelle. Kesän avauspeli tahkottiin Sankkurilla 11.6. ja sen jälkeen ei olekaan kotona pelattu. Maanantain peliin vastustajaksi tulee Komeetat Jyväskylästä.

Joukkueet ovat kohdanneet vain kerran (23.7.20).

Seurat eivät ole kohdanneet kuin kerran historiansa aikana, joten ihan jokapäiväinen vieras ei ole kyseessä. Edustusjoukkueet kohtasivat viime kesänä 2–2 päättyneessä tasapelissä Sankkurilla.

Molemmat ovat tämä kesänä pelanneet neljä sarjapeliä. Komeetat on kuudentena (7 pistettä) ja PAVE 11:ntenä (3 pistettä). Kärkisijoilla alkukauden viettäneet jyväskyläläiset kärsivät viime keskiviikkona avaustappion AC BARCAn vieraina. PAVE puolestaan koki perjantaina LehPalle kolmannen peräkkäisen tappion. Muutosta haluavat näin ollen aivan varmasti molemmat porukat. Sarjataulukko on yhä tasainen ja erot pieniä.

Voitokkaan kotiavauksen jälkeen PAVEn kausi on mennyt mollivoittoisesti. Menossa on siis kolmen ottelun pituinen tappioputki vieraskentillä. Kesä-heinäkuun taitteen koronatapaus vaikutti tietenkin joukkueen tekemiseen ja paluu normaalin treeni- ja peliarkeen on ollut haasteellinen. Yritys kurssin kääntämiseen on kuitenkin kova ja joukkue uhkuu pelihaluja.

Muutamia muutoksia on edessä sitten perjantaisen LehPa-pelin. Poissa ovat varmuudella ainakin armeijassa oleva Juho Pennanen ja yhden ottelun pelikieltoa kärsivä Eetu Heiskanen. Riveistä puuttuvat myös Jari Leinonen ja Miska Lappalainen. Sen sijaan Niklas Innanen puolestaan pukee ensi kerran peliasun tälle kaudelle. Kaikkiaan Veikot saa peliin laajan ja hyvän kokoonpanon.

Maanantain vastustaja on siinä mielessä iisalmelaisittain mielenkiintoinen, että PAVEssa kolme viime kautta viilettänyt hyökkääjä Toni Nousiainen siirtyi täksi kaudeksi Jyväskylään ja Komeettoihin. Lähes tasan vuosi sitten mies teki maalin PAVE-paidassa juuri Komeettojen verkkoon. Toni oli viime kaudella keltapaitojen paras maalintekijä.

Otteluennakkovideolla PAVEn tehopörssiä johtava (2 maalia + 3 maalisyöttöä) hyökkääjä Miika Riihola kertoilee tuntojaan ja pohtii tulevaa peliä ex-kämppistään vastaan.

Tervetuloa kannustamaan Veikot voittoon!

PAVE - Komeetat | 26.7.21 klo 19.00 | Sankariniemen stadion

Liput 4€, erityisryhmät 2€, alle 16-v. ja kannatuskausikorttilaiset ilmaiseksi | Kioski palvelee yleisöä!

kuva
OTTELUISÄNTÄNÄ




Arkisto (uutiset)

Powered by mod LCA