Otteluennakko: PAVE - JPS

PAVEn alaloppusarjan ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina. Vastustajaksi saapuu JPS Jyväskylästä. Veikot janoaa lisäpisteitä derbyvoiton jatkoksi.

Joukkueet ovat kohdanneet Iisalmessa vain kerran, kaudella 2019. Sen jälkeen PAVE on vieraillut kolmasti JPS:n kotikentällä.

Lähtökohta on harvinaisen yksinkertainen: PAVE tarvitsee pisteitä noustakseen pois lohkojumbon paikalta. Joukkueessa on nyt hyvä noste viime sunnuntaisen paikallispelin voiton jälkeen ja voittoa lähdetään hakemaan lauantainakin. Veikot pääsee otteluun lähes samalla kokoonpanolla kuin voitokkaassa derbyssä.

Jyväskylässä 20.8. pelatun joukkueiden edellisen kohtaamisen vei JPS maalein 3-1. Nyt PAVE pääsee peliin ehjemmällä kokoonpanolla kuin elokuun vierasreissulla. JPS tulee kuitenkin Iisalmeen viiden tappiottoman pelin putkessa alaloppusarjan piikkipaikalla, joten Veikoilla on iso haaste edessään. Historiankin valossa JPS lähtee otteluun ennakkosuosikkina: joukkueet ovat kohdanneet viisi kertaa ja neljästi jyväskyläläiset ovat vieneet voiton.

kuva
Alaloppusarjan tilanne ennen lauantain 18.9. otteluita.

Otteluennakkovideolla keltapaitojen keskikentän moottori Martin Korvela juttelee ajatuksistaan derbyvoiton jälkeen ja JPS-pelin alla.

PAVE - JPS | 18.9.21 klo 15.00 | Sankariniemen stadion

Vapaa pääsy. | Kioski palvelee yleisöä!

Tervetuloa kannustamaan Veikot voittoon!

kuva
OTTELUISÄNTÄNÄ




Arkisto (uutiset)

Powered by mod LCA