SaPa paukutteli tylyt lukemat
- Tietoja
- 15.08.2009
- Edustuksen otteluraportit
Sarjan kärkijoukkue Savon Pallo takoi taululle rumat lukemat lauantaina 15.8. Kangaslammen kentällä. Loppuluvut olivat peräti 0-10 (0-5).
PAVE joutui pelaamaan ottelun vain yhdeksällä miehellä. Loukkaantumiset, sairastelut, lomareissut, pelikiellot jne. tuntuivat pahasti kasautuneen juuri tälle päivälle. Kun täydelläkin miehityksellä aiemmin kaudella PAVE hävisi SaPan vieraana maalein 8-0, odotettavissa oli vierailijan taholta melkoista pyöritystä.
Itse ottelun tapahtumista ei ole pavelaisittain paljon kertomista. SaPa sen sijaan sai harjoitella maalintekoa ja komistaa maalitilastoaan. Tosin kotijoukkueella oli kaksi läheltä piti -paikkaa ottelun avausmaaliin heti alussa. Sitten SaPa teki ensimmäisen maalinsa 3. minuutilla ja 10. kerran reppu heilahti 88. minuutilla.
Kaikesta huolimatta hatunnosto niille yhdeksälle keltapaitaiselle, jotka pelasivat ottelun alta pois.
PAVEn sarjaottelut jatkuvat lauantaina 22.8. Rautalammin RautUn vieraana.
PAVE - SaPa 0-10 (0-5)
PAVEn kokoonpano: Riku Happonen (mv), Petteri Hiltunen, Marko Kärkkäinen, Jari Leinonen, Janne Räsänen, Jari Ollikainen, Tommi Röntynen, Aleksi Hartikainen, Aku Tuovinen (C)
Ajankohtaista - edustus
-
18.8.2022
-
12.8.2022
-
6.8.2022
-
29.7.2022
-
29.6.2022
Liittyvät jutut
Arkisto (otteluraportit)
- ► 2021 (9)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (1)
- ► toukokuu (2)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► 2020 (15)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► helmikuu (1)
- ► 2019 (25)
- ► lokakuu (1)
- • 04 - Kausi päättyi Jyväskylässä
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (4)
- ► kesäkuu (2)
- • 28 - Jyväskylästä tappio
- • 05 - JPS parempi Sankkurilla (+video)
- ► toukokuu (4)
- • 30 - Tasapeli Riistaveden-vierailulta
- • 26 - KuKi niukasti parempi
- • 17 - Kotiavaus ei tuonut pisteitä
- • 10 - Tappio Toivalassa
- ► huhtikuu (1)
- • 26 - Kolmonen alkoi tasapelillä
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (2)
- ► lokakuu (1)
- ► 2018 (26)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (2)
- • 29 - PAVE voitti Kiteellä
- • 04 - Voitokas vierailu Riistavedelle
- ► kesäkuu (3)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (2)
- ► 2017 (25)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- • 27 - Keltapaidat lisäajalla tasoihin
- • 21 - PAVE hävisi Kuopiossa
- • 06 - Elo ja PAVE tasapeliin
- ► kesäkuu (3)
- • 29 - Veikot voittivat ToUn (+video)
- • 18 - JIPPO/2 kaatui Joensuussa
- • 09 - PAVE hallitsi mutta hävisi
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2016 (27)
- ► syyskuu (3)
- • 17 - Kausi päättyi Sankariniemelle
- • 11 - Kuopiosta niukka tappio
- • 03 - LehPa kaatui Sankariniemellä
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► toukokuu (4)
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (3)
- ► tammikuu (1)
- ► syyskuu (3)
- ► 2015 (27)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (3)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (2)
- ► 2014 (26)
- ► lokakuu (1)
- ► syyskuu (4)
- • 27 - PAVElla voitokas reissu Lehmoon
- • 18 - Viime hetken häviö Kuopiossa
- • 12 - Kankaan illassa pistejako
- • 08 - Nilsiän-reissulta tappio
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (2)
- • 24 - PAVE voittoon kotinurmella
- • 20 - Sarjakauden avaustappio
- ► kesäkuu (3)
- • 18 - Maaliton vierailu Riistavedelle
- • 13 - Keltapaidat voittivat KJK:n
- • 05 - PAVE voitti Lapinlahdella
- ► toukokuu (3)
- • 28 - Voitokas ilta Sankkurilla
- • 21 - Pisteet jaettiin Kuopiossa
- • 16 - Sarja käynnistyi voitolla
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (3)
- ► tammikuu (1)
- ► 2013 (21)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (4)
- • 27 - Takkiin tuli Nilsiässä
- • 20 - PAVE voittoon viime hetkillä
- • 14 - KiuPa kaatui Kankaalla
- • 07 - Puijolta ei pisteitä
- ► toukokuu (4)
- • 31 - Nurmiavaus toi avausvoiton
- • 15 - Tyly tappio sarjassa
- • 10 - Sarjan startti toi tappion
- • 04 - Harjoitusottelu: PAVE - LaPa-95 5-6
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2012 (21)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (3)
- • 29 - PAVElle voitto Kiuruvedellä
- • 20 - Raiku vei voiton kotonaan
- • 15 - Iso tappio kotipelistä
- ► toukokuu (4)
- • 31 - PAVE voitti Lapinlahdella
- • 25 - Kotivoitto Haukiniemeltä
- • 19 - PAVE haki voiton Nurmeksesta
- • 11 - Sarja käynnistyi voitolla KiuPasta
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (4)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2011 (23)
- ► syyskuu (1)
- • 03 - Häviö kauden päätöksestä
- ► elokuu (4)
- • 25 - PAVElle tappio Kuopiossa
- • 19 - Maalin tappio paikallispelissä
- • 09 - LiPa niukasti parempi
- • 05 - ToUlle pisteet Iisalmesta
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (5)
- ► toukokuu (3)
- • 27 - ToU kaatoi PAVEn
- • 20 - PAVElle tappio Haukiniemellä
- • 05 - MPR voitti PAVEn Kuopiossa
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (2)
- ► syyskuu (1)
- ► 2010 (22)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- • 30 - PAVE koki vierastappion
- • 20 - PAVE voitti kotonaan SiPS/2:n
- • 07 - PappaZulut votti PAVEn Kuopiossa
- • 04 - PAVE voittoon Sankkurilla
- ► toukokuu (2)
- ► huhtikuu (1)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (1)
- ► 2009 (27)
- ► syyskuu (3)
- • 19 - PAVEn kausi päättyi tappiolla
- • 12 - NP-H voitti PAVEn
- • 06 - PAVE ja KuKi tasapeliin
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (4)
- • 29 - PAVE ja KiuPa tasapeliin
- • 23 - PK-37/2 voitti PAVEn
- • 16 - PAVElle tappio Kuopiossa
- • 02 - PAVE hävisi LiPalle
- ► kesäkuu (5)
- • 27 - KuKi kukisti PAVEn
- • 22 - PAVE - RautU 4-6 (3-1)
- • 15 - PAVE voitti NP-H:n
- • 09 - PAVElle harmittava tappio Siilinjärvellä
- • 03 - PK-37 vei paikalliskamppailun
- ► toukokuu (5)
- • 30 - SaPa tyrmäsi PAVEn
- • 23 - SuPa päihitti PAVEn selvästi
- • 20 - Warkaus JK/2 voitti PAVEn
- • 16 - PAVElle vaivoin voitto KiuPasta
- • 04 - PAVE voitti MPR:n sarja-avauksessa
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (2)
- • 16 - Spartak haki voiton PAVEsta
- • 09 - PAVE voitti SiPSin A-juniorit
- ► syyskuu (3)
- ► 2008 (34)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (4)
- • 30 - PAVE rämpi Zulut-pelissä
- • 24 - PAVE otti pisteet KuFulta
- • 20 - Riverball voitti PAVEn
- • 05 - PAVE voitti JoPSin vieraissa
- ► kesäkuu (5)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- • 22 - PAVE hävisi PK-37:lle
- • 12 - AC Kajaani - PAVE 3-3
- • 05 - SC KuFu-98 - PAVE 1-1
- ► maaliskuu (2)
- • 16 - PAVE hävisi Riverballille
- • 01 - PAVE voitti LehPan 5-2
- ► helmikuu (4)
- ► tammikuu (3)
- ► 2007 (34)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► toukokuu (4)
- • 31 - PAVE - Zulimanit 0-3 (0-2) 3-div
- • 20 - PAVE - LehPa 0-0 3-div
- • 13 - PAVE - JoPS 2-0 (0-0) 3-div
- • 06 - OuPa - PAVE 1-5 (0-1) 3-div
- ► huhtikuu (4)
- • 27 - Zulimanit - PAVE 3-0 (1-0)
- • 15 - KajHa - PAVE 3-1 (2-0)
- • 14 - PAVE - JuPS 3-2 (1-0)
- • 07 - PAVE - OuPa 7-2 (3-1)
- ► maaliskuu (3)
- • 24 - PAVE - SiPS 1-3 (1-1)
- • 17 - PAVE - KajHa 0-2 (0-1)
- • 03 - KajHa - PAVE 1-2 (1-1)
- ► helmikuu (4)
- • 24 - PAVE - Sc KuFu-98 4-1 (2-1)
- • 17 - PAVE - Riverball 2-2 (0-0)
- • 10 - PAVE - SiPS 2-2 (1-1)
- • 03 - PAVE - Kings A-Jun 7-1 (1-0)
- ► tammikuu (4)
- • 27 - PAVE - JoPS 3-3 (2-1)
- • 20 - PAVE - SawU 2-2 (1-1)
- • 13 - PAVE - SiPS 2-2 (2-0)
- • 06 - PAVE - MPR 7-2
- ► 2006 (8)
- ► syyskuu (3)
- • 17 - PAVE - JoPS 0-2 (0-1)
- • 09 - Riverball - PAVE 3-0 (1-0)
- • 01 - PAVE - LehPa 0-3 (0-0)
- ► elokuu (5)
- • 27 - PAVE - PK-37/2 3-1 (1-1)
- • 20 - KuFu - PAVE 1-1 (1-0)
- • 13 - PAVE - Zulimanit 1-3 (0-1)
- • 10 - SiPS - PAVE 0-1 (0-0)
- • 06 - PAVE - SaPa 1-3 (1-2)
- ► syyskuu (3)