Harjoitusottelu: PAVE - Raiku 1-1
- Tietoja
- 19.03.2016
- Edustuksen otteluraportit
Keltapaidat kohtasivat jälleen Rautavaaran Raikun treenipelissä Iisalmessa. Tällä kertaa joukkueet päätyivät tasatulokseen 1–1 (1–1).
Molempien ainoat maalit tehtiin avauspuolikkaalla. Ensin Simo Roth puski maalinedustalta PAVEn johtoon, kun Tapio Merkkiniemi ohjasi pallon ilmasta rajaheiton jälkeen takatolpalle.
Juuri ennen taukoa Raiku-hyökkääjä aavisti isäntien puolustuksen avaussyötön ja syötön katkon myötä karkasi yksin läpi tasoitusmaalin tekoon.
Tasaisemman ensimmäisen puoliajan jälkeen toisella mentiin selvemmin keltaisten otteessa, mutta pallonhallintaa ei saatu kantamaan maaliksi asti vastustajan puolustuksen ja maalivahdin ohi. Mainioita paikkoja toki osumaan syntyi, mutta ilman maalia silti jäätiin. Kerran pallo toimitettiin jo verkon perille – tilanteessa oli kuitenkin täpärästi paitsio.
Kuuden peräkkäisen viikonlopun harjoituspelien sarja on nyt takana ja PAVE pitää seuraavaksi taukoa otteluista keskittyen harjoitteluun. Toiveena olisi pelata seuraava treenipeli jo ulkona.
PAVE - Raiku 1-1 (1-1)
Maalit:
1-0 ??min Roth S. (Merkkiniemi)
1-1 45min Raiku
Ajankohtaista - edustus
-
18.8.2022
-
12.8.2022
-
6.8.2022
-
29.7.2022
-
29.6.2022
Liittyvät jutut
Arkisto (otteluraportit)
- ► 2021 (9)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (1)
- ► toukokuu (2)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► 2020 (15)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► helmikuu (1)
- ► 2019 (25)
- ► lokakuu (1)
- • 04 - Kausi päättyi Jyväskylässä
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (4)
- ► kesäkuu (2)
- • 28 - Jyväskylästä tappio
- • 05 - JPS parempi Sankkurilla (+video)
- ► toukokuu (4)
- • 30 - Tasapeli Riistaveden-vierailulta
- • 26 - KuKi niukasti parempi
- • 17 - Kotiavaus ei tuonut pisteitä
- • 10 - Tappio Toivalassa
- ► huhtikuu (1)
- • 26 - Kolmonen alkoi tasapelillä
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (2)
- ► lokakuu (1)
- ► 2018 (26)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (2)
- • 29 - PAVE voitti Kiteellä
- • 04 - Voitokas vierailu Riistavedelle
- ► kesäkuu (3)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (2)
- ► 2017 (25)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- • 27 - Keltapaidat lisäajalla tasoihin
- • 21 - PAVE hävisi Kuopiossa
- • 06 - Elo ja PAVE tasapeliin
- ► kesäkuu (3)
- • 29 - Veikot voittivat ToUn (+video)
- • 18 - JIPPO/2 kaatui Joensuussa
- • 09 - PAVE hallitsi mutta hävisi
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2016 (27)
- ► syyskuu (3)
- • 17 - Kausi päättyi Sankariniemelle
- • 11 - Kuopiosta niukka tappio
- • 03 - LehPa kaatui Sankariniemellä
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► toukokuu (4)
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (3)
- ► tammikuu (1)
- ► syyskuu (3)
- ► 2015 (27)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (3)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (2)
- ► 2014 (26)
- ► lokakuu (1)
- ► syyskuu (4)
- • 27 - PAVElla voitokas reissu Lehmoon
- • 18 - Viime hetken häviö Kuopiossa
- • 12 - Kankaan illassa pistejako
- • 08 - Nilsiän-reissulta tappio
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (2)
- • 24 - PAVE voittoon kotinurmella
- • 20 - Sarjakauden avaustappio
- ► kesäkuu (3)
- • 18 - Maaliton vierailu Riistavedelle
- • 13 - Keltapaidat voittivat KJK:n
- • 05 - PAVE voitti Lapinlahdella
- ► toukokuu (3)
- • 28 - Voitokas ilta Sankkurilla
- • 21 - Pisteet jaettiin Kuopiossa
- • 16 - Sarja käynnistyi voitolla
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (3)
- ► tammikuu (1)
- ► 2013 (21)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (4)
- • 27 - Takkiin tuli Nilsiässä
- • 20 - PAVE voittoon viime hetkillä
- • 14 - KiuPa kaatui Kankaalla
- • 07 - Puijolta ei pisteitä
- ► toukokuu (4)
- • 31 - Nurmiavaus toi avausvoiton
- • 15 - Tyly tappio sarjassa
- • 10 - Sarjan startti toi tappion
- • 04 - Harjoitusottelu: PAVE - LaPa-95 5-6
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2012 (21)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (3)
- • 29 - PAVElle voitto Kiuruvedellä
- • 20 - Raiku vei voiton kotonaan
- • 15 - Iso tappio kotipelistä
- ► toukokuu (4)
- • 31 - PAVE voitti Lapinlahdella
- • 25 - Kotivoitto Haukiniemeltä
- • 19 - PAVE haki voiton Nurmeksesta
- • 11 - Sarja käynnistyi voitolla KiuPasta
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (4)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2011 (23)
- ► syyskuu (1)
- • 03 - Häviö kauden päätöksestä
- ► elokuu (4)
- • 25 - PAVElle tappio Kuopiossa
- • 19 - Maalin tappio paikallispelissä
- • 09 - LiPa niukasti parempi
- • 05 - ToUlle pisteet Iisalmesta
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (5)
- ► toukokuu (3)
- • 27 - ToU kaatoi PAVEn
- • 20 - PAVElle tappio Haukiniemellä
- • 05 - MPR voitti PAVEn Kuopiossa
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (2)
- ► syyskuu (1)
- ► 2010 (22)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- • 30 - PAVE koki vierastappion
- • 20 - PAVE voitti kotonaan SiPS/2:n
- • 07 - PappaZulut votti PAVEn Kuopiossa
- • 04 - PAVE voittoon Sankkurilla
- ► toukokuu (2)
- ► huhtikuu (1)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (1)
- ► 2009 (27)
- ► syyskuu (3)
- • 19 - PAVEn kausi päättyi tappiolla
- • 12 - NP-H voitti PAVEn
- • 06 - PAVE ja KuKi tasapeliin
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (4)
- • 29 - PAVE ja KiuPa tasapeliin
- • 23 - PK-37/2 voitti PAVEn
- • 16 - PAVElle tappio Kuopiossa
- • 02 - PAVE hävisi LiPalle
- ► kesäkuu (5)
- • 27 - KuKi kukisti PAVEn
- • 22 - PAVE - RautU 4-6 (3-1)
- • 15 - PAVE voitti NP-H:n
- • 09 - PAVElle harmittava tappio Siilinjärvellä
- • 03 - PK-37 vei paikalliskamppailun
- ► toukokuu (5)
- • 30 - SaPa tyrmäsi PAVEn
- • 23 - SuPa päihitti PAVEn selvästi
- • 20 - Warkaus JK/2 voitti PAVEn
- • 16 - PAVElle vaivoin voitto KiuPasta
- • 04 - PAVE voitti MPR:n sarja-avauksessa
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (2)
- • 16 - Spartak haki voiton PAVEsta
- • 09 - PAVE voitti SiPSin A-juniorit
- ► syyskuu (3)
- ► 2008 (34)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (4)
- • 30 - PAVE rämpi Zulut-pelissä
- • 24 - PAVE otti pisteet KuFulta
- • 20 - Riverball voitti PAVEn
- • 05 - PAVE voitti JoPSin vieraissa
- ► kesäkuu (5)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- • 22 - PAVE hävisi PK-37:lle
- • 12 - AC Kajaani - PAVE 3-3
- • 05 - SC KuFu-98 - PAVE 1-1
- ► maaliskuu (2)
- • 16 - PAVE hävisi Riverballille
- • 01 - PAVE voitti LehPan 5-2
- ► helmikuu (4)
- ► tammikuu (3)
- ► 2007 (34)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► toukokuu (4)
- • 31 - PAVE - Zulimanit 0-3 (0-2) 3-div
- • 20 - PAVE - LehPa 0-0 3-div
- • 13 - PAVE - JoPS 2-0 (0-0) 3-div
- • 06 - OuPa - PAVE 1-5 (0-1) 3-div
- ► huhtikuu (4)
- • 27 - Zulimanit - PAVE 3-0 (1-0)
- • 15 - KajHa - PAVE 3-1 (2-0)
- • 14 - PAVE - JuPS 3-2 (1-0)
- • 07 - PAVE - OuPa 7-2 (3-1)
- ► maaliskuu (3)
- • 24 - PAVE - SiPS 1-3 (1-1)
- • 17 - PAVE - KajHa 0-2 (0-1)
- • 03 - KajHa - PAVE 1-2 (1-1)
- ► helmikuu (4)
- • 24 - PAVE - Sc KuFu-98 4-1 (2-1)
- • 17 - PAVE - Riverball 2-2 (0-0)
- • 10 - PAVE - SiPS 2-2 (1-1)
- • 03 - PAVE - Kings A-Jun 7-1 (1-0)
- ► tammikuu (4)
- • 27 - PAVE - JoPS 3-3 (2-1)
- • 20 - PAVE - SawU 2-2 (1-1)
- • 13 - PAVE - SiPS 2-2 (2-0)
- • 06 - PAVE - MPR 7-2
- ► 2006 (8)
- ► syyskuu (3)
- • 17 - PAVE - JoPS 0-2 (0-1)
- • 09 - Riverball - PAVE 3-0 (1-0)
- • 01 - PAVE - LehPa 0-3 (0-0)
- ► elokuu (5)
- • 27 - PAVE - PK-37/2 3-1 (1-1)
- • 20 - KuFu - PAVE 1-1 (1-0)
- • 13 - PAVE - Zulimanit 1-3 (0-1)
- • 10 - SiPS - PAVE 0-1 (0-0)
- • 06 - PAVE - SaPa 1-3 (1-2)
- ► syyskuu (3)