Talvipiirisarja: PAVE - MPR 1-8
- Tietoja
- 21.04.2014
- Edustuksen otteluraportit
PAVE hävisi maanantaina Kuopiossa Savon Sanomat Areeenalla pelatun talvipiirisarjan finaalin MPR:ää vastaan suurilukuisesti 1–8 (1–3).
MPR siirtyi johtoon 4. minuutilla, mutta siipirikkoisena reissuun lähtenyt PAVE kampesi pelin tasoihin 21. minuutilla, kun Samuli Laitinen puski rajaheiton jälkitilanteesta maalin edustalta pallon verkkoon. Pian kuitenkin asetelmat muuttuivat merkitsevästi, kun tuomari ohjasi maalivahti Petri Ekholmin punaisen kortin saattelemana suihkun puolelle 26. minuutilla PAVE-vahdin kaadettua läpiajoon karanneen hyökkääjän; seurauksena rangaistuspotku ja kenttäpelaaja maalivahdiksi.
Osuttuaan pilkulta MPR osui vielä kerran ennen taukoa ja tilanne tauolla oli siten 1–3. Toisella jaksolla ottelun ratkettua vastustaja sai runsaasti lisää maalipaikkoja ja lukemat venähtivät suuriksi. Ahkerimmin verkkoa heilutti MPR:n Pele Koljonen kolmella maalillaan.
Ottelussa ei jäänyt mitään epäselvyyttä paremmuudesta, ja alivoimaisena pelannut PAVE kävi lähinnä puolustustaistelua.
Joukkueet kohtaavat uudestaan jo viikon kuluttua Iisalmessa, kun Regions' Cupin ottelu tahkotaan Kankaan liikuntapuistossa maanantaina 28.4. klo 19.
PAVE - MPR 1-8 (1-3)
PAVEn maali:
1-1 21min Laitinen (Leinonen)
20.09.23 - Nelonen | ||||
![]() |
SaPa | 4 : 0 | PAVE |
![]() |
---|---|---|---|---|
4 : 0 | ||||
|
|
Ajankohtaista - edustus
-
18.8.2022
-
12.8.2022
-
6.8.2022
-
29.7.2022
-
29.6.2022
Liittyvät jutut
Arkisto (otteluraportit)
- ► 2021 (9)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (1)
- ► toukokuu (2)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► 2020 (15)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► helmikuu (1)
- ► 2019 (25)
- ► lokakuu (1)
- • 04 - Kausi päättyi Jyväskylässä
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (4)
- ► kesäkuu (2)
- • 28 - Jyväskylästä tappio
- • 05 - JPS parempi Sankkurilla (+video)
- ► toukokuu (4)
- • 30 - Tasapeli Riistaveden-vierailulta
- • 26 - KuKi niukasti parempi
- • 17 - Kotiavaus ei tuonut pisteitä
- • 10 - Tappio Toivalassa
- ► huhtikuu (1)
- • 26 - Kolmonen alkoi tasapelillä
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (2)
- ► lokakuu (1)
- ► 2018 (26)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (2)
- • 29 - PAVE voitti Kiteellä
- • 04 - Voitokas vierailu Riistavedelle
- ► kesäkuu (3)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (2)
- ► 2017 (25)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- • 27 - Keltapaidat lisäajalla tasoihin
- • 21 - PAVE hävisi Kuopiossa
- • 06 - Elo ja PAVE tasapeliin
- ► kesäkuu (3)
- • 29 - Veikot voittivat ToUn (+video)
- • 18 - JIPPO/2 kaatui Joensuussa
- • 09 - PAVE hallitsi mutta hävisi
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2016 (27)
- ► syyskuu (3)
- • 17 - Kausi päättyi Sankariniemelle
- • 11 - Kuopiosta niukka tappio
- • 03 - LehPa kaatui Sankariniemellä
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► toukokuu (4)
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (3)
- ► tammikuu (1)
- ► syyskuu (3)
- ► 2015 (27)
- ► syyskuu (3)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (3)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (2)
- ► 2014 (26)
- ► lokakuu (1)
- ► syyskuu (4)
- • 27 - PAVElla voitokas reissu Lehmoon
- • 18 - Viime hetken häviö Kuopiossa
- • 12 - Kankaan illassa pistejako
- • 08 - Nilsiän-reissulta tappio
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (2)
- • 24 - PAVE voittoon kotinurmella
- • 20 - Sarjakauden avaustappio
- ► kesäkuu (3)
- • 18 - Maaliton vierailu Riistavedelle
- • 13 - Keltapaidat voittivat KJK:n
- • 05 - PAVE voitti Lapinlahdella
- ► toukokuu (3)
- • 28 - Voitokas ilta Sankkurilla
- • 21 - Pisteet jaettiin Kuopiossa
- • 16 - Sarja käynnistyi voitolla
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (3)
- ► tammikuu (1)
- ► 2013 (21)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (4)
- • 27 - Takkiin tuli Nilsiässä
- • 20 - PAVE voittoon viime hetkillä
- • 14 - KiuPa kaatui Kankaalla
- • 07 - Puijolta ei pisteitä
- ► toukokuu (4)
- • 31 - Nurmiavaus toi avausvoiton
- • 15 - Tyly tappio sarjassa
- • 10 - Sarjan startti toi tappion
- • 04 - Harjoitusottelu: PAVE - LaPa-95 5-6
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (2)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2012 (21)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (3)
- • 29 - PAVElle voitto Kiuruvedellä
- • 20 - Raiku vei voiton kotonaan
- • 15 - Iso tappio kotipelistä
- ► toukokuu (4)
- • 31 - PAVE voitti Lapinlahdella
- • 25 - Kotivoitto Haukiniemeltä
- • 19 - PAVE haki voiton Nurmeksesta
- • 11 - Sarja käynnistyi voitolla KiuPasta
- ► huhtikuu (2)
- ► maaliskuu (4)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (1)
- ► 2011 (23)
- ► syyskuu (1)
- • 03 - Häviö kauden päätöksestä
- ► elokuu (4)
- • 25 - PAVElle tappio Kuopiossa
- • 19 - Maalin tappio paikallispelissä
- • 09 - LiPa niukasti parempi
- • 05 - ToUlle pisteet Iisalmesta
- ► heinäkuu (2)
- ► kesäkuu (5)
- ► toukokuu (3)
- • 27 - ToU kaatoi PAVEn
- • 20 - PAVElle tappio Haukiniemellä
- • 05 - MPR voitti PAVEn Kuopiossa
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (1)
- ► helmikuu (2)
- ► tammikuu (2)
- ► syyskuu (1)
- ► 2010 (22)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (3)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- • 30 - PAVE koki vierastappion
- • 20 - PAVE voitti kotonaan SiPS/2:n
- • 07 - PappaZulut votti PAVEn Kuopiossa
- • 04 - PAVE voittoon Sankkurilla
- ► toukokuu (2)
- ► huhtikuu (1)
- ► maaliskuu (3)
- ► helmikuu (1)
- ► tammikuu (1)
- ► 2009 (27)
- ► syyskuu (3)
- • 19 - PAVEn kausi päättyi tappiolla
- • 12 - NP-H voitti PAVEn
- • 06 - PAVE ja KuKi tasapeliin
- ► elokuu (5)
- ► heinäkuu (4)
- • 29 - PAVE ja KiuPa tasapeliin
- • 23 - PK-37/2 voitti PAVEn
- • 16 - PAVElle tappio Kuopiossa
- • 02 - PAVE hävisi LiPalle
- ► kesäkuu (5)
- • 27 - KuKi kukisti PAVEn
- • 22 - PAVE - RautU 4-6 (3-1)
- • 15 - PAVE voitti NP-H:n
- • 09 - PAVElle harmittava tappio Siilinjärvellä
- • 03 - PK-37 vei paikalliskamppailun
- ► toukokuu (5)
- • 30 - SaPa tyrmäsi PAVEn
- • 23 - SuPa päihitti PAVEn selvästi
- • 20 - Warkaus JK/2 voitti PAVEn
- • 16 - PAVElle vaivoin voitto KiuPasta
- • 04 - PAVE voitti MPR:n sarja-avauksessa
- ► huhtikuu (3)
- ► maaliskuu (2)
- • 16 - Spartak haki voiton PAVEsta
- • 09 - PAVE voitti SiPSin A-juniorit
- ► syyskuu (3)
- ► 2008 (34)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (4)
- • 30 - PAVE rämpi Zulut-pelissä
- • 24 - PAVE otti pisteet KuFulta
- • 20 - Riverball voitti PAVEn
- • 05 - PAVE voitti JoPSin vieraissa
- ► kesäkuu (5)
- ► toukokuu (5)
- ► huhtikuu (3)
- • 22 - PAVE hävisi PK-37:lle
- • 12 - AC Kajaani - PAVE 3-3
- • 05 - SC KuFu-98 - PAVE 1-1
- ► maaliskuu (2)
- • 16 - PAVE hävisi Riverballille
- • 01 - PAVE voitti LehPan 5-2
- ► helmikuu (4)
- ► tammikuu (3)
- ► 2007 (34)
- ► syyskuu (4)
- ► elokuu (4)
- ► heinäkuu (3)
- ► kesäkuu (4)
- ► toukokuu (4)
- • 31 - PAVE - Zulimanit 0-3 (0-2) 3-div
- • 20 - PAVE - LehPa 0-0 3-div
- • 13 - PAVE - JoPS 2-0 (0-0) 3-div
- • 06 - OuPa - PAVE 1-5 (0-1) 3-div
- ► huhtikuu (4)
- • 27 - Zulimanit - PAVE 3-0 (1-0)
- • 15 - KajHa - PAVE 3-1 (2-0)
- • 14 - PAVE - JuPS 3-2 (1-0)
- • 07 - PAVE - OuPa 7-2 (3-1)
- ► maaliskuu (3)
- • 24 - PAVE - SiPS 1-3 (1-1)
- • 17 - PAVE - KajHa 0-2 (0-1)
- • 03 - KajHa - PAVE 1-2 (1-1)
- ► helmikuu (4)
- • 24 - PAVE - Sc KuFu-98 4-1 (2-1)
- • 17 - PAVE - Riverball 2-2 (0-0)
- • 10 - PAVE - SiPS 2-2 (1-1)
- • 03 - PAVE - Kings A-Jun 7-1 (1-0)
- ► tammikuu (4)
- • 27 - PAVE - JoPS 3-3 (2-1)
- • 20 - PAVE - SawU 2-2 (1-1)
- • 13 - PAVE - SiPS 2-2 (2-0)
- • 06 - PAVE - MPR 7-2
- ► 2006 (8)
- ► syyskuu (3)
- • 17 - PAVE - JoPS 0-2 (0-1)
- • 09 - Riverball - PAVE 3-0 (1-0)
- • 01 - PAVE - LehPa 0-3 (0-0)
- ► elokuu (5)
- • 27 - PAVE - PK-37/2 3-1 (1-1)
- • 20 - KuFu - PAVE 1-1 (1-0)
- • 13 - PAVE - Zulimanit 1-3 (0-1)
- • 10 - SiPS - PAVE 0-1 (0-0)
- • 06 - PAVE - SaPa 1-3 (1-2)
- ► syyskuu (3)