Arkistosta vuodelta 2008

Iisalmen Sanomat 25.7.2008

Veli-Matti Räihä nousi ratkaisijaksi

Siipirikkoinen PAVE pesi kasvonsa kukistamalla SC KuFu-98:n.

Arto Myöhänen
Iisalmi

Alkukauden Nelosta Lapinlahden Vedon paidassa pelannut Veli-Matti Räihä nousi torstai-iltana PAVE Iisalmen ratkaisijaksi tehtyään ottelun ainoan maalin kotiottelussa kuopiolaista SC KuFu-98:a vastaan. PAVE voitti maalein 1–0 (0–0) -ottelun, joka tarjosi yleisölle tilanteita vasta toisella jaksolla.

Näin PAVE pystyi pesemään kotiyleisön edessä kasvonsa, sillä monien muistissa oli vielä viime sunnuntain tyly 0–5 -tappio Riverballia vastaan. Jussi Kukkosen luotsaama PAVE joutui lähtemään peliin perin oudolla avauskokoonpanolla, sillä erinäisten syiden takia oli sivussa pitkä jono pelaajia.

Joukosta olivat poissa muun muassa Joonas Risto, Joona Kemppainen, Mika Pesonen, Mikko Tervonen ja Jouni Kasurinen. Vatsavaivainen Jonne Räisänen tuli kentälle vasta 72. minuutilla, joten puutoksiin nähden iisalmelaisjoukkue taisteli erinomaisesti.

Ottelun voittomaali syntyi toisen jakson yhdeksännellä minuutilla, kun Veli-Matti Räihä kävi liippaamassa päällään Riku Venäläisen tarkan vapaapotkun ohi kuopiolaisten veskarin Tatu Kiiliäisen.

Toinen jakso olikin kaikkinensa huomattavasti ensimmäistä parempaa peliä, sillä ensimmäisellä 45-minuuttisella tilanteet olivat perin harvassa.

Venäläinen järjesti toisella jaksolla maalipaikan myös Marko Kurikalle, mutta hänen napakka laukauksensa pysähtyi Kiiliäisen käsiin. KuFullakin oli omat tilanteensa, mutta iisalmelaisten puolustus oli torstaina vankkaa tekoa.

Maalivahti Pasi Tenhunen vangitsi harvat tilanteet varmasti, ja topparipari Petri Hätinen-Toni Heiskanen oli KuFu-kärjille lähes ohittamaton. Tapio Merkkiniemi joutui pelaamaan hänelle oudolla paikalla vasempana pakkina, mutta selvisi suuremmitta virheittä.

– Olihan peli meiltä täydellinen kasvojen pesu viime sunnuntain rökäletappion jälkeen. Melkoista palapeliä oli kokoonpanon miettiminen, mutta hyvin koko joukkue paikkansa tänään täytti. Kaiken lisäksi KuFu kuuluu meidän päävastustajiin, joten voitto maistuu äärettömän makealta, iloitsi valmentaja Jussi Kukkonen.

Kukkonen muistutti myös joukkueensa päässeen vasta viidennessä kotipelissä kunnolliselle pelialustalle.

– Nurmi on ollut aikaisemmissa peleissä joko kuhmurainen tai läpimärkä. Nyt kenttä oli hyvä ja pääsimme liikuttamaan paremmin palloa, muistutti Kukkonen.

PAVE jatkaa sarjassa kakkosena Riverballin vanavedessä. Seuraavan kerran iisalmelaisjoukkue on tulessa ensi tiistaina, jolloin Iisalmeen saapuu sarjakolmonen Zulimanit.


PAVE - Sc KuFu-98 1-0 (0-0)

PAVEn maali: 55min 1-0 Veli-Matti Räihä (Riku Venäläinen)

PAVEn kokoonpano: Pasi Tenhunen (mv), Esa Kauppinen (72min. Jonne Räisänen), Tapio Merkkiniemi, Heikki Korkalainen (46min. Veli-Matti Räihä), Jarno Laitinen, Toni Heiskanen, Riku Venäläinen, Marko Kurikka, Aku Tuovinen (C), Aleksi Hartikainen, Petri Hätinen

Muut vaihdossa: Anssi Kauppinen (mv), Oskari Vilpponen

Arkisto (otteluraportit)