Arkistosta vuodelta 2009

PAVElle harmittava tappio Siilinjärvellä

Image

PAVEn edustusjoukkue matkusti tiistaina 9.6. Siilinjärven Palloseuran vieraaksi Nelosen sarjaotteluun. Tiukan taiston jälkeen SiPS vei ottelusta voiton maalein 2–1 (1–0).

Lähtökohdat otteluun eivät olleet PAVElla parhaat, sillä mukaan Siilinjärvelle saatiin tasan 11 miestä, joista osa heistäkin oli toipilaita.

Sarjaa johtavan SiPSin maalia vartioi iisalmelaisille tuttu mies. Juha Ovaskainen torjui vielä toissa kaudella PAVEn paidassa.

PAVE lähti otteluun puolustusvoittoisella taktiikalla, ja ottelu alkoi SiPSin hallinnalla. SiPS siirteli palloa ja rakenteli hyökkäyksiään laitojen kautta, mutta PAVEn puolustus hoiti hommansa hyvin eikä SiPS saanut aikaiseksi kunnon maalitilanteita muuten kuin harvoista erikoistilanteista.

Riku Happonen PAVEn maalissa oli työtön lähes koko ensimmäisen jakson, kun kotijoukkueen vedot suuntautuivat ohitse maalin.

Kohti ensimmäisen jakson loppua myös PAVE alkoi saada hyökkäyksiä. PAVEnkin paikat olivat lähinnä kaukolaukauksia, mutta muutaman kerran SiPSin maalivahti joutui jo kunnolla koetukselle.

Paras PAVEn paikka oli Janne Räsäsellä, joka pääsi laukomaan oikealta laidalta n. 16-alueen kulmalta. Kierteinen laukaus ohitti jo SiPS-vahdin mutta tömähti takatolpasta takaisin kentälle.

Kesken PAVEn hyvän otteen SiPS pääsi tekemään avausmaalin aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Ristipallo vasemmalta laidalta ylitti PAVEn topparit ja kun PAVE-vahti oli vastaantulossaan myöhässä, keskelle leikannut Esko Kokkarinen otti pallon ja ampui sen varmasti maaliin.

Myös toinen jakso oli samanlaista tasaista vääntöä. Heti jakson alussa SiPS-hyökkääjä pääsi PAVE-puolustuksen virheen myötä yrittämään maalia, mutta Happonen venytti kätensä pallon tielle.

PAVElla oli hyvä paikka maaliin, kun Jari Ollikainen kaadettiin lähellä 16-rajaa. Aku Tuovisen ampuma vapaapotku napsahti suoraan Ovaskaisen syliin.

Keltapaidat saivat ansaitun tasoituksen ottelun 74. minuutilla. Kapteeni Tuovinen antoi oikealta kulmapotkun lyhyenä Ollikaiselle, joka kuljetti pallon 16-alueen kulmalle. Ollikaisen tarkka keskitys löysi maalin edestä Antti Kauppisen, joka puski pallon voimalla verkkoon.

Maali katkaisi PAVEn neljän ottelun mittaisen maalittoman putken.

Tasoituksen jälkeen peli jatkui tasaisena, vaikka väsymys varmasti jo painoi vierailijoiden jaloissa.

Ottelun ratkaisumaali tuli harmittavasti kyseenalaisesta tilanteesta 86. minuutilla. SiPS-hyökkääjä kuljetti palloa oikeaa laitaa pitkin PAVEn puolustajan ahdistamana ja keskitti pallon. Markus Oksman ampui pallon maalin edestä verkkoon.

PAVEn puolustajien mukaan pallo kävi selvästi yli päätyrajan juuri ennen keskitystä, joten tilanteesta odotettiin maalipotkua. Linjamiehen lippu ei kuitenkaan noussut ja maali tietysti hyväksyttiin, vaikka PAVEn pelaajat protestoivatkin voimakkaasti.

Kun vierailijat vielä kirosivat edellistä maalia, kotijoukkue sai yrittää kolmatta maalia lisäajalla. Maalivahti Riku Happonen nojasi kulmapotkutilanteessa SiPS-pelurin selästä nurin; keltainen kortti Happoselle ja pallo pilkulle. Rangaistuspotkua asettui ampumaan SiPS-vahti Ovaskainen.

Ovaskaisen entisellä pelipaidalla pelannut Happonen kuitenkin torjui komeasti ”Ovan” keskelle ylös suuntautuneen voimalaukauksen ja peli päättyi lukemiin 2-1.

PAVEn joukkue pelasi yhden kauden parhaimmista otteluistaan ja pelaajat jaksoivat taistella täydet 90 minuuttia, vaikka vaihtomiehiä ei ollut. Jokaiselle pelurille siis hatunnosto hienosta taistelusta.

Ottelun hieman kyseenalainen voittomaali jäi harmittamaan, sillä keltainen joukkue olisi ansainnut tappioputkensa jo katkeavan.

Seuraavaksi PAVElla on edessään kolme kotiottelua. Maanantaina 15.6. Kangaslammin kentälle laskeutuu Nilsiän Pallo-Haukat. Ottelu alkaa klo 19.

Kuvia ottelusta:

  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09
  • SiPS - PAVE 9.6.09

SiPS - PAVE 2-1 (1-0)

Maalit:
1-0 44min SiPS
1-1 74min Antti Kauppinen (Jari Ollikainen)
2-1 86min SiPS

PAVEn kokoonpano: Riku Happonen (mv) (V 90min), Pasi Hiltunen, Kari-Pekka Hyvärinen, Antti Kauppinen, Petteri Hiltunen, Henry Luimula, Jari Leinonen, Jari Ollikainen, Jani Sutinen, Janne Räsänen, Aku Tuovinen (C)



Nelonen Itä-Suomi
PAVE AC BARCA
La 22.09.18 klo 15:00
Sankariniemi, Iisalmi
15.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
NP-H 2 : 4 PAVE
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA