Arkistosta vuodelta 2017

PAVE voittoon LehPasta (+video)

PAVE päihitti sunnuntai-iltapäivänä Kankaan montussa Lehmon Pallon lukemin 2–0 (1–0). Molemmat ottelun osumat laukoi Samu Vidgren, jolle maalit olivat ensimmäiset sarjamaalit keltapaidassa.

Ensimmäinen maali syntyi 11 minuutin kohdalla. Simo Roth antoi syötön laidallaan nousseelle puolustaja Mikael Karppiselle, jonka keskitys tavoitti Vidgrenin 16-alueelta ja haltuunoton jälkeinen laukaus upposi vastustamattomasti maaliin.

Pallonhallinta aaltoili molemmilla joukkueilla ja vuoroin vierailtiin kummallakin kentän puoliskolla. Erona joukkueilla oli se, että vierailijan oli vaikea edetä kunnollisille maalipaikoille saakka, kun taas kotijoukkue sai vietyä hyökkäyksiään maalilaukauksiin asti. PAVElla oli avauspuoliajalla kaksi hyvää paikkaa lisämaaliin puolittaisesta läpiajosta ja kulmapotkusta, mutta LehPan maalivahti pelasti molemmat tilanteet lähitorjunnoillaan. LehPa puolestaan sai kyllä muutaman kerran pallon maalille, mutta iisalmelaispuolustus hoiti kaikki tilanteet mallikkaasti.

Juoni jatkui samanlaisena toisellakin puoliajalla. PAVElle tosin tuli jobinpostia tunnin kohdalla, kun maalivahti Joonas Piippo loukkaantui keskitystilanteessa, mutta onneksi korvaajaksi maalille löytyi kenttäpelaajista jälleen kerran Aleksi Hartikainen. Molemmat PAVE-maalia vartioineista miehistä selvisivät lähes torjunnoitta, lähinnä keskityksiä poimimalla ja peliä avaamalla.

Reilun tunnin pelin kohdalla nähtiin 2–0-maali. Keltapaidat syöttelivät hyökkäyksen vasemmalta laidalta, missä lopuksi Jari Ollikainen toimitti pallon Vidgrenille, joka ampui 16-alueen nurkan tietämiltä tarkalla vedolla pelivälineen ohi maalivahdin.

Enemmän osumia ei pelissä enää nähty. Muutoin suhteellisen tasaisessa pelissä PAVE oli selkeästi parempi viimeisellä kentän kolmanneksella, mistä osoituksena oli kaksi hienoa maalia.

Tällä kertaa myös sää suosi ja aurinkoisen Kankaan kentän lehtereillä oli mainio määrä katsojia. Sarja starttasi kolmella kotipelillä Kankaan tekonurmella. Seuraavana on vuorossa kaksi vieraspeliä ja siirtyminen nurmelle. Perjantaina 26.5. PAVE matkustaa ensimmäiseen vieraspeliin Rautavaaralle Raikun kotinurmelle.

Kultapisteet:
RRR Samu Vidgren
RR Juho Ruotsalainen
R Mikael Karppinen


PAVE - LehPa 2-0 (1-0)

Maalit:
1-0 11min Vidgren (Karppinen)
- - - - -
2-0 65min Vidgren (Ollikainen)

Avauskokoonpano: Piippo (mv), Karppinen, Ruotsalainen*, Leinonen J (C) (V 43min), Merkkiniemi, Räsänen (V 51min), Lipponen, Ollikainen, Jammo, Vidgren (V 50min), Roth
Vaihtopelaajat: Hartikainen, Mustonen, Kokkonen (V 72min), Leinonen L, Kettunen, Kalanti, Kärkkäinen



Nelonen Itä-Suomi
PAVE AC BARCA
La 22.09.18 klo 15:00
Sankariniemi, Iisalmi
15.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
NP-H 2 : 4 PAVE
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA