Arkistosta vuodelta 2008

Iisalmen Sanomat kirjoitti 22.6.2007 seuraavaa:

PK-37 PAVEa parempi paikalliskamppailussa

Leinonen ja Kurikka iskivät ratkaisuosumat.

Jani Haanketo
Iisalmi

Odotettu iisalmelainen jalkapalloilun Kolmosen paikallistaisto päättyi torstai-iltana Sankariniemen kentällä isäntäjoukkueen voittoon. Isännän elkein kentällä esiintynyt Pallo-Kerhon nuori ryhmä vei kokeneempaa PAVEa ja otti ansaitut sarjapisteet maalein 2–0 (1–0).

Jo heti ottelun alkuminuuteista lähtien Pallo-Kerho otti kenttätapahtumat hallintaansa ja peli pyöri PAVEn kenttäpäädyssä.

Ensimmäiseen vajaaseen kymmeneen minuuttiin Pallo-Kerho sai puolenkymmentä kulmapotkuakin, ja lähimmäksi maalia pallo suuntautui Jani Vidgrenin puskusta, mutta Aku Tuovinen pääsi pallon etunurkasta purkamaan väljemmille vesille.

Toinenkin hyvä tilaisuus Pallo-Kerholle tuli kulmapotkusta, mutta tällä kertaa Marko Kurikan laukauksen pääsi estämään Tapio Merkkiniemi takakulmalta.

Avauserän ainoa maali syntyi 34. minuutilla. PK:n maalivahti Anssi Kauppinen avasi nopealla vasempaan laitaan Anssi Lipposelle, joka jatkoi toiselle puolelle Kurikalle. Kurikka puolestaan laittoi keskityspallon maalin takatolpalle, josta Jyri Leinonen vei heittäytymällä puskumaalillaan sinipaidat johtoon.

PK:lla oli vielä viisi minuuttia ennen taukoa loistotilaisuus lisätä johtoaan, mutta yhtä loistava oli PAVEn maalivahti Juha Ovaskaisen heittäytyminen alakulmaan Kurikan 16 metristä lähteneen hyvän laukauksen tielle.

PAVEn tilaisuudet avausjaksolla olivat harvassa, ja maalivahti Kauppinen selvitti niin Jouni Kasurisen kuin Veli-Matti Räihänkin kaukolaukaukset vaivatta.

Toisella jaksolla kenttätapahtumat hieman tasaantuivat, vaikka 49. minuutilla Arto Niskanen olikin viedä puskullaan PK:n jo kahden maalin johtoon, mutta PAVEn puolustus venyi jälleen eteen.

Ottelun lopullinen ratkaisu syntyi 73. minuutilla, kun Tomi Aravirran kierteiseen vapaapotkuun meni vain PK:n pelaajia, ja Kurikka pääsi jalkoineen väliin ohjaamaan 2–0 -osuman.

PAVEn hyökkäykset olivat jokseenkin epätoivoisia, sillä kovempaa tempoa kentällä pitänyt Pallo-Kerho kontrolloi peliä hyvin. PAVEn pitkiin ja korkeisiin hyökkäyspalloihin PK:n puolustus ehti aina rakentamaan parinkin miehen ylivoiman, ja näin hyökkäykset jäivät jokseenkin hampaattomiksi.

– Onnittelut PK:lle voitosta. Vastustaja puolusti tänään erittäin kurinalaisesti. Kyllä mekin paikkoja saimme aikaiseksi, mutta tänään se jäi hyvin pienestä kiinni. Hallitsimme osittain toista jaksoa, mutta niin käy, kun vastustaja suojelee johtoaan, näki PAVEn valmentaja Jussi Kukkonen ottelun kulun.

Pallo-Kerhon valmentaja Jouni Taskinen oli äärimmäisen tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

– Lähdimme pelaamaan kaikki tai ei mitään -periaatteella eli pyrimme pelaamalla lähtemään hyökkäyksiin emmekä peruutelleet lainkaan. Nuorella joukkueella oli varmasti kovat paineet paikallispeliin lähdettäessä, mutta pelaajat osoittivat tiukassakin paikassa pystyvänsä pelaamaan sitä hyvää peliä, mitä olemme koko kevään pelanneet.

– Kolme vuotta sitten näille pelaajille ilkuttiin eikä heitä pidetty minään. Olen iloinen, että kolmen vuoden aikana tehty työ näkyi kehityksenä tässä ottelussa ja pystyimme pelaamaan nättiä jalkapalloa, riemuitsi Taskinen.

Arkisto (otteluraportit)