Arkistosta vuodelta 2016

PAVE palasi lauantaina jälleen voittokantaan viiden voitottoman ottelun jälkeen, kun joukkue kohtasi Joensuussa alkuiltapäivän pelissä JoPS/2:n. Pisteet lähtivät Rantakylän nurmelta Iisalmeen tuloksella 0–6 (0–1).

Pitkään ottelua käytiin iisalmelaisten niukassa 1–0-johdossa, kunnes viimeisellä vartilla maalihanat aukesivat kunnolla ja vieraat karkasivat lopulta selvään voittoon. PK-37:sta mukana reissussa ollut kärkimies Jimmy Nissinen tehtaili hattutempun ja toinen PK-vahvistus Antti Intonen jakeli keskikenttämiehen paikalta neljä maalisyöttöä.

Tihkusateessa pelattu ottelu alkoi PAVEn hallinnalla, joka tuotti hyökkäyksiä hyvällä tahdilla. Ratkaisevat viimeiset syötöt eivät kuitenkaan löytäneet kohteitaan. Sitten PAVE onnistui maalinteossa 19. minuutilla: Intonen antoi laitavapaapotkun ja Nissinen puski maalin edestä pallon alanurkkaan.

Maalin jälkeen keltaisten hyvin käynnistynyt peli alkoi kuitenkin passivoitua. Kotijoukkue pääsi paremmin mukaan peliin. Töitä rupesi olemaan myös keltapaitojen puolustuksessa, ja avauspuoliajan lopulla ote olikin jo isännillä. Varmasti pelannut nuori PK-maalivahti Asse Martikainen esitti hetki ennen taukoa huippupelastuksen keskitystilanteessa jalkatorjunnallaan ja piti lopulta maalinsa puhtaana koko pelin ajan.

Toisen puoliajan alussa PAVEn kone alkoi osoittaa taas käynnistymisen merkkejä. Vaarallisia maalitilanteita oli ollut jo tukku vastustajan päädyssä, ennen kuin sitten 76. peliminuutilla syntyi vapauttava osuma. Intonen laittoi kulmapotkun matkaan ja kapteeni Aleksi Hartikainen jatkoi pallon verkkoon takatolpalta.

83. minuutilla sama kaksikko vastasi myös 0–3-maalista, kun jälleen Intonen tarjoili kulmapotkun ja Hartikainen laukoi pelivälineen maaliin.

Kaksi minuuttia myöhemmin Simo Rothin pystysyöttö vapautti Nissisen puolittain läpiajoon ja kärkimies viimeisteli päivän toisen maalinsa. Seuraavalla minuutilla Nissinen sai jo hattutemppunsa täyteen samantyylisellä suorituksella, tällä kertaa syötön antoi Intonen.

Vaikka 89. minuutilla 0–6-osuma olikin enää vain kosmetiikkaa, se oli sitäkin hienompi. Kauden tähän saakka komein maali alustettiin ensin keskikentältä Intosen korkealla syötöllä, jonka mies laittoi matkaan ns. rabonalla kohti kulmalippua. Laitalinkkinä viilettänyt Jeri Saastamoinen sitten juoksi ensimmäisenä palloon ja lähetti kovan laakakeskityksen maalille, jonne Simo Roth ennätti juuri puskemaan pallon aivan ylänurkkaan.

Ottelun kenttätapahtumat olivat pitkän tovin loppunumeroita tasaisemmat. PAVElla oli suvantovaihe keskellä ottelua, mutta joukkue pystyi kuitenkin lopussa vielä selvään tasonnostoon. Niinpä PAVE hankki viimein kaivatut täydet sarjapisteet ja vieläpä suurimaalisella voitolla.

Seuraava iisalmelaisten ottelu on jo keskiviikkona 10.8. Tuolloin Sankariniemellä pelattavassa ottelussa PAVE kohtaa LiPan.

Kultapisteet:
RRR Jimmy Nissinen
RR Antti Intonen
R Asse Martikainen


JoPS/2 - PAVE 0-6 (0-1)

Maalit:
0-1 19min Nissinen (Intonen)
- - - - -
0-2 76min Hartikainen (Intonen)
0-3 83min Hartikainen (Intonen)
0-4 85min Nissinen (Roth S)
0-5 86min Nissinen (Intonen)
0-6 89min Roth S (Saastamoinen)

Avauskokoonpano: Martikainen* (mv), Karppinen, Huttunen A, Ollikainen, Huttunen K, Saastamoinen, Leinonen, Hartikainen (C, V 90min), Intonen*, Roth S, Nissinen* (V 54min)
Vaihtopelaajat: Merkkiniemi, Roth P

Arkisto (otteluraportit)