Arkistosta vuodelta 2010

Image

PAVE nappasi kauden ensimmäisen vierasvoittonsa perjantaina 30.7. Siilinjärvellä. Harjamäen Teräs kaatui Ahmon tekonurmella pelatussa Viitosen kamppailussa maalein 2–4 (2–1), kun iisalmelaiset nousivat 2–0-tappioasemasta voittoon.

Pelin alkuminuuteilla PAVElla oli pari tilannetta maalintekoon, mutta tolppaa lähemmäksi ei vielä päästy.

Sen sijaan kotijoukkue HarTe oli heti tehokas kahdessa vapaapotkutilanteessaan. Ensin 18. minuutilla HarTen Timo Lyytinen puski laidalta annetun vaparin verkkoon. Viisi minuuttia myöhemmin HarTe johti 2–0, kun Ville Kirjavainen laukoi pallon maalin suoraan vapaapotkusta reilun 20 metrin etäisyydeltä.

Takaiskuista huolimatta PAVE jatkoi omaa peliään ja maalitilanteiden luomista, mikä tuotti tulosta 27. minuutilla, jolloin Ville Hakkaraisen pystysyöttö vapautti Aku Tuovisen nokikkain HarTe-vahdin kanssa. Maalivahti oli mukana ensimmäisessä vedossa, mutta Tuovinen laittoi jatkotilanteesta pallon maaliin.

Kavennuksen jälkeen PAVE haki tasoitusmaalia voimakkaasti. Ylärimavedosta ja parista muusta hyvästä paikasta huolimatta tauolle mentiin HarTen johtaessa.

Toista jaksoa oli takana noin 20 minuuttia, kun PAVE teki tasoitusmaalin. Tuovinen pelattiin vasemmalta laidalta jälleen vastakkain HarTe-vahdin kanssa. Maalivahti sai kätensä laukauksen tielle, jolloin pallo tuli takanurkalle Hakkaraiselle, joka ampui pallon maaliin.

Viisi minuuttia myöhemmin PAVE siirtyi johtoon. Samuli Laitinen keskitti vasemmalta laidalta ja Jari Ollikainen ohjasi pallon verkkoon aivan maalin edustalta. Tämä jäi myös ottelun voittomaaliksi.

80. minuutilla Henry Luimula viimeisteli 2–4-loppunumerot, kun hän jatkoi Laitisen laukauksesta tulleen paluupallon takanurkalta maaliin.

Paremmalla viimeistelyllä enemmänkin maaleja olisi keltapaidoille ollut tarjolla. Tosin aivan loppuminuuteilla myös HarTella oli vielä maalipaikkansa, mutta PAVEn puolustus ja viime kädessä maalivahti Petri Ekholm estivät lisämaalit.

Seuraava PAVEn ottelu on perjantaina 6.8. Sankariniemellä. Vastustajaksi saapuu silloin Zulimanit/PappaZulut.

Image


HarTe - PAVE 2-4 (2-1)

Maalit:
1-0 18min HarTe
2-0 23min HarTe
2-1 27min Aku Tuovinen (Ville Hakkarainen)
2-2 63min Hakkarainen (Tuovinen)
2-3 68min Jari Ollikainen (Samuli Laitinen)
2-4 80min Henry Luimula (Laitinen)

Arkisto (otteluraportit)