Harjoitusottelu: PK-37 - PAVE 2-0

Kauden 2019 ottelukalenteri starttasi harjoituspelillä lauantaina Iisalmessa, kun vastassa oli naapuri PK-37, joka oli ottelussa parempi lukemin 2–0 (0–0).

Kakkosessa pelaava PK-37 tarjosi Kolmosen sarjanousijalle heti kauden alkuun oivan tason mittauksen. Hyvän pelaajatilanteen ansiosta PAVE pääsi peliin 17 miehen kokoonpanolla, vaikka riveistä puuttuikin tukku sopimuspelaajia. Kaikki mukana olleet saivat peliaikaa ja vaihtoja tehtiin runsaasti.

Ensimmäisellä jaksolla ”vieraat” olivat hyvin pelissä mukana. Vaikka Pallo-Kerho piti enemmän palloa, PAVE loi omat tilanteensa hyökkäyspäähän, kunnolliset maalipaikat olivat tosin vähissä molemmissa päädyissä.

PAVEn jakson paras maalipaikka tuli vapaapotkusta, jonka PK-vahti poimi. Keltapaitojen leirissä polemiikkia aiheutti tilanne, jossa keskityspallo pysähtyi vastustajan käteen 16-alueella. Rangaistuspotkua tilanteesta ei kuitenkaan tullut.

Toisen jakson edetessä ote oli vahvemmin PK:lla. PAVE-maalia vartioinut Mikael Roth esitti pari komeaa pelastusta lähitorjunnoillaan. 63. minuutilla PK kuitenkin onnistui kulmapotkusta, kun pusku takatolpalta painui verkkoon. 2–0-lukemat syntyivät 84. minuutilla PK-hyökkääjän kammettua itsensä laidalta maalipaikkaan. Lopussa PAVEn kavennusmaali oli erittäin lähellä, kun vapaapotkun jälkeen pusku pamahti ylärimaan.

Edellisestä iisalmelaisedustusten kohtaamisesta olikin vierähtänyt jo 11 vuotta. Paikallispeli kiinnosti myös yleisöä, jota oli vuodenaikaan nähden paljon paikalla.

Kaiken kaikkiaan Veikot esiintyivät kauden startissa edukseen, ja tästä on hyvä jatkaa juuri alkanutta harjoituskautta. Joukkueilla on suunnitelmissa kohdata keväällä vielä uudestaan. Seuraavaksi PAVE pelaa harjoitusottelun lauantaina 26.1., kun Iisalmeen saapuu Kings SC Kuopiosta.


PK-37 - PAVE 2-0 (0-0)

Maalit:
1-0 63min PK-37
2-0 84min PK-37

Avauskokoonpano: Roth M (mv), Karppinen, Leinonen, Hartikainen (C), Merkkiniemi, Kokkonen, Kääriäinen, Innanen, Räsänen, Vidgren, Jammo
Vaihtopelaajat: Lappalainen, Tai Ngern, Luoma Miika, Luoma Miro, Hyvärinen, Junnikkala



Kolmonen
PAVE KuKi
Pe 23.08.19 klo 18:30
Sankariniemi, Iisalmi
18.08.19 - Kolmonen
Warkaus JK 2 : 3 PAVE
2 : 3
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA