Arkistosta vuodelta 2009

PAVE voitti SiPSin A-juniorit

Neloseen valmistautuva PAVEn edustusjoukkue pelasi kauden toisen harjoitusottelunsa, kun se kohtasi lauantaina 7.3. Siilinjärven Palloseuran A-juniorit. Iisalmen jalkapallohallissa pelattuun otteluun kotijoukkue pääsi hyvällä miehityksellä, sillä vaihtomiehiäkin oli sopivasti.

Ottelun alku oli tunnustelua molemmilta joukkueilta ja pallo vierailikin tasaisesti molemmilla kentän puoliskoilla. Kymmenen minuutin kohdalla kotijoukkue teki ottelun avausmaalin. Keltaiset rakensivat oikealta laidalta tilanteen, jonka viimeisteli takatolpalle noussut Aku Tuovinen puskien tarkan keskityksen maaliin. SiPSin A-junioreilla oli pian kaksikin paikkaa tasoitusmaaliin, mutta PAVEn maalivahti Niko Piironen torjui komeasti maaliyritykset.

Kun ottelua oli pelattu puoli tuntia, myös SiPS onnistui maalinteossa. Pallo pelattiin pystysyötöllä vasempaan laitaan, eikä PAVEn puolustus ehtinyt peittämään SiPS-hyökkääjän vetoa. Piironen kuitenkin torjui upeasti ensimmäisen laukauksen, mutta SiPSin Markus Oksman ehti ensimmäisenä pamauttamaan paluupallon verkkoon.

PAVElla oli paikka ensimmäisellä jaksolla myös johtomaaliin, mutta toppari Petri Kalannin pusku kolahti SiPS-maalivahdin käsien kautta ylärimaan jakson loppupuolella.

Toisella jaksolla peli alkoi pyöriä yhä enemmän siilinjärveläisten kenttäpuoliskolla, mutta SiPSin nopeat hyökkäykset aiheuttivat ajoittain vaarallisia tilanteita iisalmelaisten maalilla. SiPS hukkasi kerran varman maalipaikan, kun laukaus suuntautui 5-rajalta yli tyhjän PAVEn maalin.

Noin 70 minuutin pelin jälkeen PAVEn Jari Ollikainen nappasi pallon keskialueella ja jatkoi Tuoviselle, joka puolestaan antoi pystysyötön vasempaan laitaan Aleksi Hartikaiselle. "Allu" harhautti puolustajan ja ampui pallon tarkasti oikeaan alanurkkaan. Näin kotijoukkue siirtyi 2-1 -johtoon.

Ottelun lopussa molemmilla joukkueilla oli maalipaikkansa ja SiPSin tasoitusmaali oli todella lähellä, mutta ylärimaa lähemmäksi ei kumpikaan joukkue enää maalinteossa päässyt. Ylärimat kolisivatkin ottelussa harvinaisen tiuhaan, sillä PAVEn hyökkäyspäässä pallo kävi ylähirressä kahdesti ja sipsiläiset osuivat yläputkeen kolme kertaa. Kun maaleja ei enää nähty, keltainen joukkue nappasi kauden avausvoittonsa lukemin 2-1.

PAVEn esitys oli kokonaisuutena hyvä, kun huomioidaan joukkueen harjoittelun määrä tässä vaiheessa kautta. Seuraavana lauantaina PAVE kohtaa Iisalmessa uuden tuttavuuden, kajaanilaisen Spartakin, joka pelaa Pohjois-Suomen Nelosessa.



PAVE - SiPS/A 2-1 (1-1)

PAVEn maalit: 1-0 10min Aku Tuovinen, 2-1 73min Aleksi Hartikainen



22.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
PAVE 3 : 3 AC BARCA
3 : 3
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA