Arkistosta vuodelta 2015

PAVE ja Raiku tasapeliin (+video)

PAVE ja Rautavaaran Raiku päättivät Nelosen kevätkierroksensa tasapelillä perjantaina Iisalmessa. Helteisellä Haukiniemen kentällä pisteet jaettiin tuloksella 3–3 (2–1).

Joukkueiden avausmaalit syntyivät samantyylisesti 6. ja 13. minuuteilla. Ensin Raikun Pasi Korhonen toimitti sivuvapaapotkun korkeana kohti maalia ja pallo lensi suoraan takanurkkaan yli maalivahdin. Sitten PAVEn Onni Ikonen laittoi rajaheiton jälkeen sivustalta maalille korkean pallon, joka puolestaan meni suoraan Raiku-maalin takanurkkaan. Maali oli Ikosen ensimmäinen keltapaidassa. Viisi minuuttia myöhemmin sama mies vei kotijoukkueen jo 2–1-johtoon. Maalinedushässäkän jälkitilanteessa 16-rajalta tullut laukaus löysi tiensä alanurkkaan.

PAVE oli ensimmäisellä jaksolla hallitsevampi osapuoli, mutta selviä maalipaikkoja ei tahtonut syntyä. Sitten Raiku käänsi itsensä taas mukaan peliin, kun Hannu Korhosen komea kaukoveto painui verkkoon heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla. Siitä vierailija sai vahvan vaiheen päälle jakson alkuun ja sai aikaan hyviä hyökkäyksiä. Mutta kunnon maalitilanteita ei sekään saanut ja pian peli taas tasaantui lähinnä keskialueen kamppailuksi. Keltaistenkaan hyökkäyspeli ei tuottanut tulosta viimeisellä kolmanneksella.

75 minuutin paikkeilla nähtiin tasoituksen jälkeinen ensimmäinen mainittava maalipaikka, kun Raikun hyökkäyksestä tullut kuti 16-rajalta kävi torjunnan kautta ylärimassa. Sitten molemmille joukkueille tuli taas samankaltaiset maalit. Ensin Raiku otti 3–2-johdon 77. peliminuutilla, kun rautavaaralaispelaaja kaadettiin boksissa ja sen johdosta tuomari vihelsi rangaistuspotkun, jonka Pasi Korhonen ampui maaliin. Kolmen minuutin kuluttua toisessa päässä vastaavasta syystä laitettiin pallo rangaistuspisteelle, jolta Jari Leinonen laukoi pallon taas varmasti maaliin. Raikun maalivahti otti lisäksi protestoinnista toisen varoituksensa, joten viimeiset kymmenen minuuttia vierailija pelasi vajaalla.

Ylivoimalla PAVE haki voittomaalia ja loi paineen hyökkäyspäätyyn, kun vastustaja keskittyi puolustamaan. Paikkoja syntyi, mutta ratkaisut suuntautuivat yli tai ohi maalista. Toisaalta Raikun maali oli todella lähellä, kun vastahyökkäyksestä seurannut vapaapotku 16-alueen rajalta osui tolpan sisäsyrjään.

Tasatulos oli lopulta ehkäpä sopivin monijakoiselle ottelulle. Kumpikin joukkue puolusti sen verran hyvin, ettei maalipaikkoja boksin sisälle saatu kovin montaa, mutta osumia nähtiin silti kuusi kappaletta. Tapahtumarikas ottelu tarjosi ainakin maaleja mukavan runsaslukuiselle yleisölle.

Nyt keltapaidoilla on edessään lähes kolmen viikon ottelutauko. Kevätkierrokselta joukkue keräsi 14 pistettä ja on mukana sarjan tasaisessa keskikastissa. Sarja jatkuu juhlavasti kolmella perättäisellä Sankariniemen ottelulla. Niistä ensimmäinen pelataan keskiviikkona 22.7., jolloin vastassa on sarjakakkonen Warkaus JK/Klubi Akatemia.

Kultapisteet:
RRR Onni Ikonen
RR Jari Leinonen
R Jeri Saastamoinen


PAVE - Raiku 3-3 (2-1)

Maalit:
0-1 6min Raiku
1-1 13min Ikonen (Huttunen)
2-1 18min Ikonen
- - - - -
2-2 46min Raiku
2-3 77min rp Raiku
3-3 80min rp Leinonen

Avauskokoonpano: Ekholm (mv), Huttunen, Kauppinen (C), Hyvärinen, Saastamoinen, Kalanti, Ikonen, Leinonen, Intonen, Hartikainen, Roth S
Vaihtopelaajat: Merkkiniemi (V 45min), Eskelinen A, Karppinen, Kolehmainen, Räsänen, Marin, Mustonen

Linkki: ottelupöytäkirja



Nelonen Itä-Suomi
PAVE AC BARCA
La 22.09.18 klo 15:00
Sankariniemi, Iisalmi
15.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
NP-H 2 : 4 PAVE
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA