Arkistosta vuodelta 2011

PAVEn ottelut Nelosessa jatkuivat perjantaina parin viikon tauon jälkeen, kun Kangaslammilla vastaan asettui kuopiolainen MPR. Ottelun kulku muistutti taas harmillisen paljon kahta edellistä sarjaottelua, sillä alku sujui jälleen PAVEn otteessa, mutta lopulta vastustaja meni menojaan ja takoi lopulta kuusi maalia, lopputulos tällä kertaa 1–6 (0–4).

Numerot jättivät niukasti varaa epäilyille kumpi oli parempi. Alkuminuuteilla tosin keltapaidat hallitsivat ja loivat muutaman mainion maalipaikan. Lähimpänä maali oli, kun MPR-maalivahti pelasti komeasti 5-rajalta tulleen puskun. Hieman myöhemmin PAVE-hyökkääjä kaadettiin rangaistusalueella, mutta pilkkua tilanteesta ei tuomittu.

Tehottoman PAVEn painostuksen jälkeen MPR sai pelinsä kulkemaan ja loi painetta yhä vahvemmin PAVEn päätyyn. Se tuotti tulosta puolen tunnin kohdalla, jolloin PAVEn alakerrassa tulleen syötönkatkon seurauksena MPR sai avausmaalinsa. Sitten seurasi kotijoukkueen kannalta synkkä vartti, sillä kun tuomari vihelsi tauon merkiksi, peli oli jo peräti 0–4-lukemissa.

Vierailija sinetöi lopullisesti voittonsa toisen jakson alun 0–5-maalilla. Isännilläkin oli toisella jaksolla useampia tekopaikkoja ja vihdoin joukkue onnistui myös maalinteossa, kun Veli-Matti Räihä pamautti 16-rajan kupeesta pallon maaliin ja tilanteeksi 1–5. Viime hetkillä MPR sinetöi vielä loppunumeroiksi 1–6.

Ensimmäisen jakson alkupuoli oli kotijoukkueen, mutta vastustaja pääsi pian niskan päälle ja ns. tappoi ottelun avausjakson lopun nopeilla maaleillaan. Toisella jaksolla oli taas tasaisempaa, olkoonkin että toinen puolisko oli enemmän tai vähemmän pelailua pelin jo ratkettua.

Farmijoukkueena toimiva MPR oli saanut otteluun mukaansa muutaman KuFu-vahvistuksen, jotka heiluttivatkin maaliverkkoa yhteensä viiden osuman verran.

PAVElla on edessä jälleen kahden viikon tauko, jonka jälkeen vierasmatka suuntautuu Leppävirralle SoUn vieraaksi torstaina 28.7.


PAVE - MPR 1-6 (0-4)

Arkisto (otteluraportit)