Arkistosta vuodelta 2014

Image

Pelireissu Nilsiään maanantaina tuotti PAVElle tappion, kun kotijoukkue Pallo-Haukat voitti vieraansa luvuin 3–1 (0–0). PAVEn johto kääntyi NP-H:n voittoon ottelun toisella jaksolla.

Alku oli pavelaisilta vahva joukkueen viedessä pelin ensiminuutteja, minkä johdosta PAVElla oli mm. useita kulmapotkuja. Niistä tai pelitilanteistakaan syntyneistä paikoista joukkue ei kuitenkaan saanut maalia.

Jakson edetessä peli tasoittui. PAVElla oli avausjaksolla laadukkaammat maalipaikat, mutta pari paikkaa syntyi myös vastustajalle. Jakso oli hyvin tasainen, joten tauolle mentiinkin sopivasti 0–0-lukemissa.

Tasaluontoisena peli jatkui myös toisen jakson alussa. Molemmille tuli tilanteensa, kunnes PAVEn onnistui tehdä ottelun avausmaali 64. peliminuutilla.

PAVEn paitaan vastikään siirtynyt Antti Intonen antoi vasemmalta kulmapotkun, jonka maalivahti nyrkkeili maalin edustalta vain hieman etäämmälle. Simo Roth palautti puskullaan pallon maalin eteen, mistä Jari Ollikainen sitten ampui pallon verkkoon.

Maalin jälkeen PAVEn peli alkoi osoittaa merkkejä hiipumisesta ja vastustaja sai ajoittain painetta hyökkäyksillään. Pelikellon näyttäessä 75. minuuttia PAVElle koitti musta minuutti.

Ensin joukkue uinahti kulmapotkutilanteessa, kun NP-H sai pelata kulman lyhyenä ja seuranneesta keskityksestä kotijoukkue tasoitti pelin maalin edestä.

Tuskin oli kulunut minuuttiakaan edellisestä, kun NP-H siirtyi 2–1-johtoon. Keskialueen pallon riiston seurauksena laidalta päästiin nousemaan ja pallo toimitettiin maalille, missä NP-H-pelaajan laukaus löysi verkkoon parin pompun ja kimmokkeen kautta. Pavelaiset protestoivat turhaan maaliin johtaneita tilanteita, joista olisi kaksikin rikettä voinut vastustajalle viheltää.

Tappioasemassa PAVE ei saanut enää koneestaan irti uutta vaihdetta, jolla tasoitusta olisi voitu hakea. Niinpä NP-H vei pelin loppua, eikä PAVE päässyt enää kunnon hyökkäyksiin. Sitä vastoin kotijoukkue kaunisteli minuutti ennen loppua lukemat vielä 3–1:een.

Vastustaja oli ottelussa lopulta askeleen edellä. Vierailija aloitti pelin pirteästi, mutta isännät lopettivat pirteämmin. PAVEn maltillinen pelinrakentelu toimi jotenkuten ensimmäisellä jaksolla tuottaen myös maalipaikkoja, mutta etsikkoaika jäi käyttämättä. Sitten etenkin jälkimmäisellä puoliskolla syöttelyn sijaan sorruttiin liikaa pallon räiskimiseen ja kontrolloidut hyökkäykset olivat vähissä.

Seuraava keltapaitojen peli koittaa pian, sillä tulevana perjantaina Kankaan iltavaloihin saapuu loppusarjaa johtava WJK/Klubi Akatemia.


NP-H - PAVE 3-1 (0-0)

Maalit:
0-1 64min Ollikainen (Roth)
1-1 75min NP-H
2-1 77min NP-H
3-1 89min NP-H

 

Avauskokoonpano: Korolainen (mv), Saastamoinen, Kauppinen (C), Huttunen, Laitinen, Merkkiniemi, Intonen, Kalanti, Leinonen, Ollikainen, Roth
Vaihtopelaajat: Kärkkäinen, Räsänen, Rönkkö, Marin, Mustonen, Eskelinen

 

Linkki: ottelupöytäkirja

Arkisto (otteluraportit)