Arkistosta vuodelta 2019

10 vuotta, 7 kuukautta ja kuusi päivää oli vierähtänyt PAVEn edellisestä Kolmosen ottelusta ennen kuin kauden 2019 Kolmonen käynnistyi perjantaina 26.4. Tuomisina paluuottelusta Kuopion Savon Sanomat Areenalta oli yksi sarjapiste, kun keltapaidat pelasivat tasatuloksen 2–2 (2–1) Kings SC:n vieraina.

Ottelu alkoi tunnustellen, mutta avausjakson edetessä ote meni enemmän kotijoukkueelle. Kings SC hallitsi palloa ja PAVE oli enemmän puolustuskannalla. Mutta kunnon maalipaikat menivät aika tasan.

Vaikka painetta syntyi ottelussa vuoroin molempiin päätyihin, maalilaukauksia ei kuitenkaan tullut merkittävästi. Reilut kymmenen minuuttia oli pelattu, kun kuopiolaisten maalivahti torjui laukauksen boksista. Sitten 31. minuutilla nähtiin historiallinen Veikkojen Kolmosen paluun ensimmäinen maali. Hyökkäys päättyi, kun pallo pelattiin boksiin Samu Vidgrenille. PAVE-hyökkääjää rikottiin, mutta Simo Härkönen jatkoi pelivälineen Aleksi Räsäselle, jonka laukaus läheltä upposi vastustamattomasti verkkoon.

Kings tuli kuitenkin nopeasti tasoihin ja meni vielä ohikin ennen taukoa. Molemmat osumat tulivat iisalmelaisten puolustussuunnan virheistä. 1–1-tasoitus syntyi, kun kuopiolaispelaaja vei laidalla kaksinkamppailun pitkän avauksen jälkeen, nousi maalille ja laittoi vaarallisen syötön maalialueen poikki. Pavelainen yritti liukuen katkaista syötön, mutta ohjasikin pallon omaan verkkoon. Kings SC:n johtomaali käynnistyi hieman samankaltaisesti laidalta ja käytti hyväkseen liiallista tilaa iisalmelaisten puolustuksessa. Keskitys maalille ja sijoitus alanurkkaan siirsi isännät 2–1-johtoon.

Tauolla PAVE-valmentajat Marko Kärkkäinen ja Anssi Lipponen jakoivat uuden ohjeistuksen kopissa. Toiselle jaksolle marssikin keltapaitainen joukkue uudella ilmeellä. Oma pallollinen peli saatiin toimimaan, asetelma kääntyi ja vieraat olivat nyt puolestaan enemmän kuskin penkillä.

Hyökkäyksistä alkoi tulla vaarallisempia, mikä tuotti tulosta 56. peliminuutilla. Vidgrenille tuli keskitys taka-alueelle lähelle maalia. PAVE-hyökkääjä jatkoi pallon päällään maalialueen poikki, johon säntäsi ensimmäisenä Konsta Kääriäinen ohjaten sen maaliin. Maali oli nuoren miehen ensimmäinen miesten sarjoissa.

Loppuosalla molemmilla joukkueilla oli vahvat hetkensä vastustajan maalilla. Maalivahti Asse Martikainen torjui yhden vaarallisen kulmapotkutilanteen. PAVEn paras paikka voittomaaliin oli muutama minuutti ennen loppua, mutta jatko keskityspalloon suuntautui kuitenkin yli maalin.

Lopputuloksena kirjattiin lopulta tasapeli. Kummallekin varmasti jäi hieman hampaankoloon, sillä voitto oli molempien ulottuvilla. Vieraspisteeseen on sarjanousijan oltava kuitenkin tyytyväinen. PAVEn laaja ja tasainen pelaajarinki näytti heti vahvuutensa, koska käytettyjen viiden vaihdon myötä tempo saatiin pidettyä yllä läpi ottelun ja lopussa vierailija vaikuttikin pirteämmältä osapuolelta. Moni pelaaja teki nyt debyyttinsä Kolmosessa ja suoriutui kunnialla, mm. 17-vuotiaat Kääriäinen ja Niklas Innanen debytoivat mainiosti.

Seuraavaksi on vuorossa kotiavaus perjantaina 3.5. Tuolloin vieraaksi Kankaan Monttuun saapuu Lehmon Pallo.

Kultapisteet:
RRR Konsta Kääriäinen
RR Simo Härkönen
R Aleksi Räsänen

kuva

Kings SC - PAVE 2-2 (2-1)

Maalit:
0-1 31min Räsänen (Härkönen)
1-1 35min oma maali
2-1 41min Kings SC
- - - - -
2-2 56min Kääriäinen (Vidgren)

Avauskokoonpano: Martikainen (mv), Karppinen, Leinonen (56. Lipponen), Kauppinen, Merkkiniemi (46. Innanen), Räsänen (63. Nousiainen), Härkönen, Hartikainen (C), Kääriäinen (88. Saastamoinen), Halonen (v 90.), Vidgren (56. Roth)
Muut vaihtopelaajat: Kokkonen, Hyvärinen

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)