Sarjakärki parempi viimeisessä kotipelissä

Sankkurilla pelattiin lauantaina kauden viimeinen Kolmosen ottelu, jonka vierasjoukkue, jyväskyläläinen sarjakärki FC Blackbird vei nimiinsä maalein 1–4 (0–2). Paremmasta ei jäänyt epäselvyyttä, vaikka PAVEllakin oli hetkensä varsinkin ensimmäisellä jaksolla.

PAVEn mahtavan syyskierroksen nousun myötä sarjapaikka on varmistettu ja tällä sekä viimeisellä ottelulla ei ole enää sen suhteen panosta.

Vieraiden ensimmäisestä maalista kuudennella minuutilla vastasi ex-Veikkausliigapeluri Tomi Petrescu, joka jatkoi tarkan keskityksen maaliin. Maalin jälkeen oli keltapaitojen paras vaihe. Ote oli isännillä ja hyviä hyökkäyksiä syntyi, mutta kunnon maalipaikoille oli vaikea murtautua. Pari paikkaa tasoitukseen kuitenkin syntyi.

Vierasjoukkue haki hyökkäyksensä pitkillä avauksilla linjan taakse, mikä aiheutti isännille päänvaivaa. PAVEn hyvän vaiheen jälkeen ote siirtyikin Blackbirdille, joka loi nyt tukun vaarallisia tilanteita iisalmelaispäätyyn. Kerran pallo kävi tolpassa ja kertaalleen toppari Sakari Paavola esti vedon tyhjään maalin viime hetkellä.

Juuri ennen taukoa 44. minuutilla vieraat menivät kuitenkin 2–0-johtoon. Keskityspallo jäi siivoamatta maalin edestä ja Jasin Abahassine sai tyrkätä pallon verkkoon. Taukolukemat olivat näin valmiit.

Toisella jaksolla vastustaja sai vahvemman otteen ja siirtyi sitten jo selvään johtoon. Ensin 55. minuutilla laidan kautta maalipaikkaan pelattu Abahassine viimeisteli boksin sisältä 3–0:aan ja sitten 66. minuutilla tilanne oli jo 4–0 vieraille. Asse Martikainen torjui hienosti Petrescun läpiajon, mutta irtopalloon ennätti ensin vieraiden pelaaja syöttäen sitten Petresculle uuden paikan tyhjään maaliin.

PAVE kaunisteli lukemia 80. minuutilla. Simo Roth ja Miro Luoma taistelivat keskellä pallon omille, Luoma jatkoi laitaan Konsta Kääriäiselle ja tarkka keskitys löysi maalin edestä Toni Nousiaisen jalan, ja näin tulostaululle saatiin loppulukemat 4–1.

Kylmässä kelissä saatiin vielä loppuhetkille rankka sadekuuro, mikä väistämättä vaikutti viimeisten minuuttien otteisiin. Joka tapauksessa vieraat hakivat ansaitut pisteet ja jatkavat taistelua sarjan voitosta. Selvästä tappiosta huolimattta PAVEn peliin mahtui hyviä asioita, mutta vahva vastustaja osasi rokottaa virheistä

Kausi päättyy parin viikon päästä 4.10. Jyväskylässä, kun Harjun stadionilla kohdataan toinen mestaruudesta vääntävä porukka eli JJK. Nähtäväksi jää, juhliiko kotijoukkue silloin sarjanousua.

Kultapisteet:
RRR Asse Martikainen
RR Antti Kauppinen
R Anssi Lipponen

kuva

Ottelu oli PAVE-konkari Tapio Merkkiniemen jäähyväisottelu keltapaidassa. Pelejä PAVEn edustusmiehistön paidassa kertyi Tapsalle lähes 20:ltä kaudelta Kolmosessa, Nelosessa ja Viitosessa. PAVE kiittää yhteisistä vuosista ja toivottaa tsemppiä jatkoon!


PAVE - FC Blackbird 1-4 (0-2)

Maalit:
0-1 6min FC Blackbird
0-2 44min FC Blackbird
- - - - -
0-3 55min FC Blackbird
0-4 66min FC Blackbird
1-4 80min Nousiainen (Kääriäinen)

Avauskokoonpano: Martikainen (mv), Kokkonen (66' Innanen), Paavola, Kauppinen (C), Härkönen (v 71'), Lipponen, Räsänen (72' Roth), Kääriäinen, Riihola (61' Luoma), Nousiainen (90' Junnikkala), Vidgren (v 78') (80' Merkkiniemi)
Muut vaihtopelaajat: Halonen, Tai Ngern

kokoonpano


04.10.19 - Kolmonen
JJK Jyväskylä 3 : 0 PAVE
3 : 0
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA