Arkistosta vuodelta 2016

Tappiollinen reissu Varkauteen

WJK/Klubi Akatemia voitti PAVEn lauantaina Varkaudessa käydyssä pelissä selvin lukemin 6–1 (2–1). Tasaisemman avausjakson jälkeen peli ratkesi toisen jakson alussa tulleisiin kahteen osumaan ja kotijoukkue paineli voittoon.

Alku vierasjoukkueella Varkauden Keskuskentän tekonurmella oli huono, kun tuskin puolta minuuttia oli pelattu kotijoukkueen siirtyessä johtoon keskitystilanteesta.

Salama-alun myötä WJK hallitsi alussa peliä, mutta keltapaidat alkoivat alkuvaikeuksien jälkeen päästä paremmin sisään peliin jakson kuluessa. Tasoitusmaali syntyi 36. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Jari Leinonen liukui pallon vastustajalta itselleen laidalla ja laittoi keskityspallon 5-rajalle odottaneelle Tapio Merkkiniemelle, joka otti pallon haltuun ja sijoitti sen varmasti maaliin.

Vain pari minuuttia myöhemmin WJK-hyökkääjä vapautui helposti puolittain läpi ja laukoi pallon läheltä tolppaan. PAVEn epäonneksi pallo kimposi kuitenkin vielä puolustajasta maaliin. 2–1 jäi taukolukemiksi.

WJK sai toisen jakson alkuun otteen vankasti itselleen ja osasi myös hyödyntää sen. Jakso alkoi taas isäntien keskitystilanteesta tulleella maalilla ja 55. minuutin kohdalla laitavapaapotku tuotti jo 4–1-maalin.

Kaksi viimeistä osumaa syntyivät puskuilla maalin edustalta, 75. minuutilla vapaapotku- ja 83. minuutilla kulmapotkutilanteesta.

Käytännössä Kolmosen joukkueellaan pelannut kotijoukkue oli liian vahva vierailijoille, joille ei muutenkaan sattunut paras päivänsä.

Seuraavaksi PAVE kohtaa kauden viimeisessä Sankariniemen-ottelussaan Lehmon Pallon lauantaina 3.9.

Kultapisteet:
RRR Tapio Merkkiniemi
RR Jeri Saastamoinen
R Jari Leinonen


WJK/Klubi Akatemia - PAVE 6-1 (2-1)

Maalit:
1-0 1min WJK
1-1 36min Merkkiniemi (Leinonen)
2-1 38min WJK
- - - - -
3-1 50min WJK
4-1 55min WJK
5-1 75min WJK
6-1 83min WJK

Avauskokoonpano: Martikainen* (mv), Saastamoinen, Ollikainen, Huttunen A, Huttunen K (V 67min), Aminoff, Leinonen, Merkkiniemi, Hartikainen (C), Heiskanen*, Roth S
Vaihtopelaajat: Mustonen, Roth P



22.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
PAVE 3 : 3 AC BARCA
3 : 3
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA