Harjoitusottelu: PAVE - AC BARCA 5-2

PAVE pelasi lauantaina kauden ensimmäisen Kankaan kentän pelinsä. Joukkue kolasi perjantai-iltana kentän pelialueen lopuista lumista vapaaksi ja kohtasi lauantaina harjoituspelissä riistaveteläisen Nelosen nousijajoukkue AC BARCAn. Ottelussa voitto meni isännille numeroin 5–2 (2–0).

PAVE avasi maalitilin 7. minuutilla komealla hyökkäyksellä, kun Samu Vidgren nousi laitaa pitkin ja laittoi maalin edustalle matalan keskityspallon, jonka Jeri Saastamoinen liukui sisään. Toista maalia saatiin odottaa jakson lopulle asti, kunnes Simo Rothin laukaus boksin sisältä päätyi verkkoon vastustajan jalan kautta.

Kolmas osuma syntyi heti toisen jakson alkuun. Jari Leinonen lähetti topparin tontilta pitkän juoksupallon ylös laitaan. Pakin paikalta palloon ehti ensimmäisenä Tapio Merkkiniemi antaen sitten päätyrajalta tarkan keskityksen Tuomas Haloselle, joka ohjasi pallon maaliin.

Vastustaja ei vielä kuitenkaan taipunut vaan tuli jo maalin päähän tunnin paikkeilla. Ensin tarkka vapaapotku 16-rajan edustalta upposi verkkoon ja hieman myöhemmin alakerran syöttöhassi vapautti vierailijan yksin läpi maalintekoon.

PAVE kuitenkin iski vielä kahdesti. Aleksi Räsäsen mainio pystysyöttö keskikentältä avasi Simo Rothille väylän kohti maalia ja mies nosti pelivälineen yli vastaan lähteneen maalivahdin pelikellon näyttäessä 63. minuuttia. Hattutemppu oli valmis 74. minuutilla, kun rajaheiton jälkeen Halonen laittoi syötön takatolpalle ja Roth jatkoi sen maaliin.

Ottelu oli tärkeä harjoitus isolla kentällä. PAVE oli tässä vaiheessa vuotta parempi, tilanne katsotaan uudestaan heinäkuussa, kun joukkueet kohtaavat sarjassa. Ottelu jää todennäköisesti keltapaitojen kenraaliharjoitukseksi ennen 6.5. Kankaan sarja-avausta.


PAVE - AC BARCA 5-2 (2-0)

Maalit:
1-0 7min Saastamoinen (Vidgren)
2-0 43min Roth (Saastamoinen)
- - - - -
3-0 46min Halonen (Merkkiniemi)
3-1 56min AC BARCA
3-2 60min AC BARCA
4-2 63min Roth (Räsänen)
5-2 74min Roth (Halonen)

Avauskokoonpano: Martikainen (mv)*, Karppinen, Leinonen J, Paavola, Tai Ngern, Saastamoinen, Hartikainen (C), Vidgren, Lipponen, Halonen, Roth
Vaihtopelaajat: Merkkiniemi, Räsänen, Leinonen L, Jammo, Junnikkala



22.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
PAVE 3 : 3 AC BARCA
3 : 3
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA