Arkistosta vuodelta 2010

Kausi päättyi voitolla Kuopiossa

PAVE matkusti sunnuntaina 26.9. Kuopion keskuskentälle kauden viimeiseen otteluunsa. Iisalmeen oli tuomisina jälleen täydet pisteet, kun isäntäjoukkue FC Tarzan kukistui Viitosen loppusarjassa maalein 1–6 (1–1).

Viitosen piirinmestaruus varmistui iisalmelaisille jo viikkoa aiemmin, joten ottelulla ei ollut PAVElle enää merkitystä sijoituksen suhteen, mutta hyvin sujunut kausi haluttiin ilman muuta päättää kunnialla. Viitosen B-lohkosta loppusarjaan päässeellä FC Tarzanilla oli vielä panosta ottaa ottelusta lisäpisteitä sijoituksensa parantamiseksi.

Pelaajia oli vierasotteluun saatu mukava määrä mukaan, sillä PAVElla oli neljä vaihtomiestä.

Tekonurmella pelatun ottelun alku sujui joukkueilta tunnustellen. Ensimmäinen jakso oli kokonaisuutena melko tasaista peliä ja molemmat saivat rakennettua maalipaikkansa.

Ensimmäinen maali syntyi 23. minuutilla. PAVEn laitalinkki Samuli Laitinen antoi vasemmalta laidalta korkean pystysyötön kärkeen Aku Tuoviselle, joka nosti taitavasti millimetrin tarkan roikkupallon maaliin yli vastaan tulleen maalivahdin.

Kotijoukkue ei tästä lannistunut vaan tuli tasoihin muutaman minuutin päästä. FC Tarzanin Rami Korhonen pääsi puolustukselta karkuun ja laukoi vapaasti tasoituksen 29. minuutilla ohi PAVEn maalilla hyvin pelanneen Harri Korolaisen.

Seuraava maali nähtiin vasta toisella jaksolla. 53 minuutin kohdalla PAVEn laitalinkki Jani Sutinen nousi pallollisena oikealta ja antoi hyvän keskityksen suoraan kohti maalia. Maalivahti ei yltänyt keskitykseen, joten Aleksi Hartikainen sai ohjata pallon verkkoon aivan maaliviivalta.

Toisen jakson edetessä ote siirtyi yhä vahvemmin vierailijoille, jolloin myös maalitilanteita alkoi tulla tiuhempaan. 1–2-tilanteessa edennyt ottelu ratkesi lopullisesti, kun Keltapaidat tekivät kolme maalia kymmeneen minuuttiin 71. minuutilta lähtien.

1–3-maalissa pelaajavalmentaja Petri Kalanti sai ensin keskialueella syötön Aku Tuoviselta, nousi sitten pallon kanssa ja antoi tarkan kaaripallon takaisin maalin edustalle nousseelle Tuoviselle, joka jatkoi pallon suoraan maaliin.

1–4-maali 78. minuutilla oli PAVEn kauden hienoimpia. Tuovinen lähetti oikealta kulmapotkun matkaan ja Aleksi Hartikainen laukoi komeasti suoraan ilmasta pallon verkon perille.

Keskikentällä jälleen ahkeroineen Hartikaisen hattutemppu täydentyi 81. minuutilla. Samuli Laitisen pystysyöttö vapautti Hartikaisen keskeltä läpiajoon, josta hän sijoitti pallon varmasti maalivahdin ohi ja tilanteeksi 1–5.

Loppulukemat 1–6 syntyivät pari minuuttia ennen päätösvihellystä. Laitapuolustaja Jussi Antikainen vapautettiin pitkällä avauksella oikealta laidalta karkuun. Antikainen syötti maalin eteen kärjessä pelanneelle Tommi Röntyselle, joka jatkoi pallon verkkoon.

PAVEn kausi Viitosessa päättyi hienosti yhdeksän ottelun voittoputkella. Joukkue voitti loppusarjan puhtaalla pelillä, kun kaikki kuusi ottelua päättyivät keltapaitojen voittoon.


FC Tarzan - PAVE 1-6 (1-1)

Maalit:
0-1 23min Tuovinen (Laitinen)
1-1 29min FC Tarzan
1-2 53min Hartikainen (Sutinen)
1-3 71min Tuovinen (Kalanti)
1-4 78min Hartikainen (Tuovinen)
1-5 81min Hartikainen (Laitinen)
1-6 89min Röntynen (Antikainen)



Nelonen Itä-Suomi
PAVE AC BARCA
La 22.09.18 klo 15:00
Sankariniemi, Iisalmi
15.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
NP-H 2 : 4 PAVE
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA