Arkistosta vuodelta 2010

Keltapaidat jatkoivat harjoitusottelujaan 10.4. Iisalmen jalkapallohallissa. Tällä kertaa vastaan asettui lapinlahtelainen LaPa-95. PAVE voitti ottelun numeroin 4–2 (1–2).

LaPa nousi alkavaksi kaudeksi Neloseen ja pelaa siten pykälää PAVEa korkeammalla sarjatasolla.

LaPalla oli ottelussa vahva alku ja se johtikin jo 0–2 10 minuutin kohdalla. Alun jälkeen ottelu kuitenkin tasoittui.

Ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla syntyi PAVEn kavennusmaali, kun Antti Kauppinen ohjasi Aku Tuovisen antaman vapaapotkun maalin edestä verkkoon.

Sama kaksikko toi PAVEn tasoihin 53. minuutilla lähes samanlaisella kuviolla. Viisi minuuttia myöhemmin syntyi voittomaali. Tällä kertaa Tuovinen tarjoili keskityspallon maalin eteen Jari Ollikaiselle, joka puski pelivälineen ohi LaPan maalivahdin.

Tuovinen viimeisteli itse 4–2-loppulukemat maalin edestä hyvän hyökkäyskuvion päätteeksi. Viimeisen syötön maaliin antoi Pasi Hiltunen.

Vierasjoukkue pelasi toisen jakson loppuosan alivoimalla LaPa-pelaajan puhuttua itselleen punaisen kortin.


PAVE - LaPa-95 4-2 (1-2)

Maalit:
0-1   4min LaPa
0-2 10min LaPa
1-2 45min Kauppinen (Tuovinen)
2-2 53min Kauppinen (Tuovinen)
3-2 58min Ollikainen (Tuovinen)
4-2 78min Tuovinen (Hiltunen)

Arkisto (otteluraportit)