Arkistosta vuodelta 2008

PAVEn ensimmäiseen harjoituspeliin saapui vieraaksi Jippo/2 Joensuusta. Ottelu päättyi lopulta PAVEn 2-1 voittoon, mutta etenkin ensimmäisellä jaksolla olisi Jipon pojat voineet tehdä pari lisäosumaa.

Ensimmäinen jakso oli aikamoista säheltämistä puolin ja toisin, mutta Jippo pystyi tekemään järkevämmät hyökkäykset. PAVEn avaavat syötöt painuivat liian korkeana ja liian kauas, jotta peliä olisi pystynyt pelaamaan. Jarno Laitisen, joka muutenkin oli tänään kentän paras, laidan kautta sai PAVE parhaat tilanteet aikaiseksi. PAVEn keskuspuolustuksessa ei porrastus toiminut, joten melko simppelitkin tilanteet joukkue sai panikoitua vaarallisiksi.

Jippo siirtyi johtoon, kun 13 min oli pelattu. Pyry Pirhonen kiersi PAVEn puolustuksen ja sijoitti pallon varmasti maaliin. PAVEn tasoitus tuli ajassa 24 min, kun Jonne Räisänen löysi keskityksellään Aleksi Hartikaisen, joka sitten pukkasi pallon etunurkkaan.

Toisella jaksolla ote siirtyi selkeämmin PAVElle, mutta Jippo teki muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen. Lopulta kuitenkin kokemus ratkaisi, kun Pasi Hiltunen sai pallon Jipon purun päätteeksi melkein keskellä kenttää. Jarno Laitinen luki peliä hyvin ja lähti taustalta läpi vastaantulevan puolustuslinjan. Hiltunen ajoitti syöttönsä oikein ja Laitinen pääsi läpi. Laitinen löysi puolustajan kautta takaviistosta Riku Venäläisen, joka pisti pallon etuyläkulmaan ja näin ratkaisi pelin PAVElle. Se oli kaikenkaikkiaan hieno maali.

Jippo on kehittynyt kovasti viime kesästä. Nuori joukkue yritti pelata ja varmasti tulee järjestämään yllätyksiä sarjaan ensi kesänä.

Ei PAVEnkaan peli ensimmäiseksi peliksi huonoa ollut. Normaalit ensimmäisen pelin sähellykset toki tehtiin. Välillä pelattiin liian pientä ja välillä liian pitkää. Paljon tuli myös onnistuneita syöttöjä ja ajatuksella tehtyjä hyökkäyksiä.



PAVE – Jippo/2 2–1 (1–1)

PAVEn kokoonpano: Niko Piironen (mv), Joona Kemppainen, Oskari Vilpponen, Jari Savolainen, Henry Luimula, Mika Pesonen, Mikko Tervonen (C), Jarno Laitinen, Heikki Korkalainen, Aleksi Hartikainen, Jonne Räisänen

Vaihdosta: Pasi Tenhunen (mv), Pasi Hiltunen, Riku Venäläinen, Esa Kauppinen, Jouni Kasurinen, Aku Tuovinen

Arkisto (otteluraportit)