Arkistosta vuodelta 2011

Antti Kauppinen puskee voittomaalin

PAVEn kausi Itä-Suomen Nelosessa alkoi voitolla perjantaina Iisalmessa. Nilsiän Pallo-Haukat hävisivät Haukiniemen hiekalla keltapaidoille luvuin 3–1 (2–1).

PAVE aloitti vahvasti ja jo 3 minuutin kohdalla joukkueen kapteeni Aku Tuovinen pamautti isännät komeasti 1–0-johtoon. 16-alueen oikealta laidalta lähteneeseen kutiin tarjoili syötön Petri Kalanti.

Avausmaalin jälkeen peli haki molemmilla joukkueilla uomiaan. Kotijoukkue jatkoi terävämpänä ja meni 2–0-johtoon 21. minuutilla. Tuovinen antoi oikealta kulmapotkun ja toppari Antti Kauppinen hyppäsi totutusti korkeimmalle maalinedustan kamppailussa puskien pallon maaliin.

NP-H vastasi kavennusmaalilla neljä minuuttia myöhemmin. Nilsiäläiset saivat vapaapotkun hyökkäysalueen vasemmalta laidalta. NP-H:n Mika Kuutsa oli jäänyt ilman vartiointia maalin eteen ja hän puski vapaapotkun maaliin.

Heti toisen jakson alussa PAVElla oli paikka kasvattaa johtoaan, mutta NP-H:n maalivahti torjui aivan maalin edustalta lauotun vedon.

PAVEn kolmas maali syntyi 60. minuutilla hyvän kuvion päätteeksi. Aleksi Hartikainen antoi keskikentältä pallon oikeaan laitaan Veli-Matti Räihälle, joka toi palloa laitaa pitkin ja keskitti maalin eteen. Hartikainen ehti itse ensimmäisenä keskityspalloon ja ohjasi pallon hienosti verkkoon.

Pari minuuttia ennen loppua NP-H sai vielä paikan kavennusmaaliin, mutta läpi koko ottelun varmasti pelannut, täksi kaudeksi PAVEn paitaan palannut maalivahti Niko Piironen torjui vastaantulollaan maalilaukauksen.

Kokonaisuudessaan NP-H vei ottelussa pallonhallinnan nimiinsä. Se ei kuitenkaan hyötynyt siitä, sillä kotijoukkueen puolustaessa hyvin varsinaiset maalipaikat jäivät vierailta uupumaan. Kunnon maalitilanteita ei tosin isännilläkään ollut monta, mutta terävämmin paikkansa käyttänyt PAVE vei lopulta ansaitut pisteet.

Keltapaitojen paluu vuoden tauon jälkeen Neloseen sujui siis voittoisasti. PAVE pelaa seuraavan pelinsä Kuopiossa torstaina 5.5. MPR:n vieraana.

Image



PAVE - NP-H 3-1 (2-1)

Maalit:
1-0 3min Tuovinen (Kalanti)
2-0 21min Kauppinen (Tuovinen)
2-1 25min NP-H

3-1 60min Hartikainen (Räihä)

Arkisto (otteluraportit)