Arkistosta vuodelta 2015

PAVE vietti lauantaina ystävänpäivää kohdaten talvisarjassa naapureiden yhdistelmäjoukkue KiuPa/PK-37 2:n. PAVE voitti jalkapallohallissa pelatun ottelun luvuin 4–1 (3–1).

PAVE aloitti maalinteon ajassa 19 minuuttia, kun Aleksi Hartikainen jatkoi Jari Leinosen sivuvapaapotkun maalin edestä verkkoon. Kuusi minuuttia myöhemmin Jarkko Marin laukoi hyvän hyökkäyssommitelman päätteeksi kotijoukkueen 2–0-johtoon. Keskityksen maaliin tarjoili Tapio Merkkiniemi.

Sitten 35. minuutilla KiuPa/PK-37 2 sai rangaistuspotkun, kun hyökkääjä kaadettiin 16-alueella. PAVEn Harri Korolainen torjui rankkarin ja sitä seuranneen paluuvedonkin. Tilanteen jälkihässäkästä tuomittiin PAVE-pelaajalle punainen kortti, joten keltapaidat pelasivat vajaan tunnin alivoimalla.

Pian edellisen episodin jälkeen vastustaja pääsi kaventamaan 2–1-numeroihin 38. minuutilla, kun pitkä läpisyöttö vapautti hyökkääjän yksin läpi. PAVE kuitenkin vastasi kavennukseen kaksi minuuttia myöhemmin Kari Huttusen puskiessa rajaheiton maaliin ja taukotilanteeksi 3–1.

Toisella puoliajalla PAVE hoiti alivoimaisena puolustustyön hyvin eikä vastustaja päässyt maalitilanteisiin. Tauolta torjuntavastuun ottanut Petri Ekholm sai poimia enimmäkseen pitkiä pystypalloja. Ottelun viimeisellä minuutilla Simo Roth otti syötön vastaan keskiviivalla, ohitti puolustajan ja laittoi pallon ohi vastaan tulleen maalivahdin.

Seuraava keltapaitojen talvisarjaottelu on kuukauden kuluttua 14.3. Rautavaaran Raikua vastaan.


PAVE - KiuPa/PK-37 2 4-1 (3-1)

Maalit:
1-0 19min Hartikainen (Leinonen)
2-0 25min Marin (Merkkiniemi)
2-1 38min KiuPa/PK-37 2
3-1 40min Huttunen (Roth)
- - - - -
4-1 90min Roth (Huttunen)

Arkisto (otteluraportit)