Arkistosta vuodelta 2015

SaPa vahva kotonaan

Perjantai-illan peli Pieksämäellä tuotti PAVElle tappion. Ensimmäinen puoliaika oli tasainen, mutta toisella kotijoukkue Savon Pallo eteni 4–1 (1–1) -voittolukemiin.

Reissuun ei saatu mukaan kovin laajaa kokoonpanoa, mikä vaikutti selvästi vierailijan liikkeeseen toisella puoliajalla. Ensimmäisellä 45-minuuttisella PAVE pelasi hyvin ja loi maalipaikkoja SaPan päätyyn. PAVE menikin johtoon 14. minuutilla Aleksi Hartikaisen laukoessa pallon 16-alueelta etukulmaan Samuli Laitisen rajaheitosta. Pian maalin jälkeen oli PAVElla puolittainen läpiajo, josta tullut laukaus meni hienokseltaan ohi maalin.

Sitten SaPa pääsi tasoittamaan hieman varkain 26. minuutilla, kun hyökkääjä kerkesi pitkään palloon ennen PAVEn puolustajaa ja maalivahtia. Puoliajan loppuosalla SaPa sai pari hyvää maalitilannetta, mutta hekään eivät enempää osuneet.

Toisella puoliajalla SaPa sai pelin haltuunsa ja juoksutti kentälle uusia pelimiehiä. PAVE joutui yhä enemmän puolustuskannalle. Lopulta 71. minuutilla pieksämäkeläiset onnistuivat saamaan lisäosuman hyvän paineen jälkeen, kun SaPan pelaaja ampui boksin sisältä joukkueensa 2–1-johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin ottelu oli jo 3–1-numeroissa. Sivuvapaapotku löysi maalin edestä vapaan pelurin pään.

4–1-maali olikin jo kosmetiikkaa. Puolustajan liukutaklauksesta kevyehkösti tullut rangaistuspotku upposi maaliin ajassa 89 minuuttia.

Sarjakärki SaPa oli kiistatta parempi joukkue. Vahvan toisen 45-minuuttisen turvin joukkue eteni selvään voittoon. PAVE laittoi hyvin vastaan reilun tunnin verran, kunnes SaPa pyyhälsi ohi.

Seuraavaksi on ohjelmassa kotiottelu Haukiniemellä perjantaina 12.6. ToU:ta vastaan.

Kultapisteet:
RRR Jari Leinonen
RR Antti Intonen
R Oskari Mustonen


SaPa - PAVE 4-1 (1-1)

Maalit:
0-1 14min Hartikainen (Laitinen)
1-1 26min SaPa
- - - - -
1-2 71min SaPa
1-3 74min SaPa
1-4 89min rp SaPa

Avauskokoonpano: Ekholm (mv), Huttunen, Leinonen, Ikonen, Laitinen, Eskelinen A, Marin, Hartikainen (C), Karppinen, Intonen, Roth S
Vaihtopelaajat: Mustonen, Kärkkäinen, Luimula

Linkki: ottelupöytäkirja



Nelonen Itä-Suomi
PAVE AC BARCA
La 22.09.18 klo 15:00
Sankariniemi, Iisalmi
15.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
NP-H 2 : 4 PAVE
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA