Arkistosta vuodelta 2015

Tasapeli Lehmosta

PAVE vieraili lauantaina Pohjois-Karjalan Lehmossa pelaamassa Nelosen ottelun LehPaa vastaan. Tuloksena ottelusta oli pistejako numeroin 2–2 (0–1).

Ottelu oli kaksijakoinen, sillä avauspuoliajalla PAVE oli erittäin vahva luoden pienellä tekonurmikentällä lähes kymmenen maalipaikkaa ja toisella puoliskolla taas LehPa esiintyi pirteämmin tasoittaen sitten numerot aivan loppuminuuteilla.

Keltapaidat aloittivat todella väkevästi, mistä kertoo se, että ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin tehtiin viisi selvää tekopaikkaa. Harmi kyllä ruuti oli vain märkää kuten kelikin. Vastustajan hyökkäykset pidettiin vaarattomina ja LehPan avauspuoliajan pari vaarallista tilannetta syntyivätkin erikoistilanteista.

Lopulta PAVE onnistui maalinteossa 39. minuutilla, kun Simo Rothin vapaapotku 16-viivan tuntumasta muutti hieman lentorataansa LehPan pelaajasta ja lensi verkon perille. Taukolukemiksi jäi siten 0–1.

Kopista palattuaan keltaisen joukkueen peli oli hieman hakemista ja vastapainoksi kotijoukkue tuli paremmin mukaan peliin kehittäen ajoittain painetta PAVEn päätyyn. Pari vaarallista maalipaikkaa oli jo alkuminuuteilla ja pallo kävi vapaapotkusta jo iisalmelaisten maalin tolpassa, mutta PAVEn puolustuspeli oli edelleen vahvaa ja sen lisäksi maalivahti Petri Ekholm esitti kaksi tärkeää pelastusta. Oli PAVElla toisellakin jaksolla hyvät paikkansa, parhaat niistä syntyivät erikoistilanteista eli sivuvapaapotkuista ja kulmapotkuista, joista yhdestä pallo saatiin vuorostaan LehPan maalin tolppaan.

0–2-maali syntyi suoralla hyökkäyksellä 77. minuutilla. Ensimmäistä otteluaan keltapaidassa pelannut Erik Iskanius liippasi pitkän avauspallon päällään eteenpäin. Palloon ehti Simo Roth ennen vastaan tullutta maalivahtia ja syötti sivulle Oskari Mustoselle, joka sitten laittoi pelivälineen tyhjään maaliin.

Loppuun saakka ei vierasjoukkueen hyvä esitys kantanut, vaan LehPa kiri rinnalle loppuhetkillä. Pienellä kentällä vapaapotkut nousivat arvokkaiksi. 87. peliminuutilla LehPa sai vapaapotkun etäältä maalista ja pomppiva liukas pallo löysi tiensä maaliin. Tästä kotijoukkue sai hengen päälle ja iski vielä pelin tasoihin pari minuuttia myöhemmin. LehPa sai pallon PAVEn erikoistilanteen jälkeen ja iski nopealla vastahyökkäyksellä, jossa pelaaja pelattiin laidalta läpi ja pallo oli jälleen maalissa.

Voittokin oli tarjolla, mutta tärkeä vieraspiste saatiin kuitenkin mukaan. Tasapeli oli ehkä kenttätapahtumien valossa lopulta sopiva tulos.

Tulevana perjantaina 29.5. keltapaidat pelaavat kauden ensimmäisen ottelunsa nurmella, kun Haukiniemen kentälle saapuu vastustajaksi LiPa Kuopiosta.

Kultapisteet:
RRR Jari Leinonen
RR Aleksi Hartikainen
R Erik Iskanius


LehPa - PAVE 2-2 (0-1)

Maalit:
0-1 39min Roth S. (Kauppinen)
- - - - -
0-2 77min Mustonen (Roth S.)
1-2 87min LehPa
2-2 89min LehPa

Avauskokoonpano: Ekholm (mv), Huttunen, Leinonen, Kauppinen (C), Saastamoinen, Marin, Hartikainen, Rönkkö, Roth P, Kärkkäinen, Roth S
Vaihtopelaajat: Iskanius (V 29min), Räsänen, Laitinen, Mustonen, Luimula, Sutinen


Linkki: ottelupöytäkirja



22.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
PAVE 3 : 3 AC BARCA
3 : 3
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA