Arkistosta vuodelta 2009

PAVE matkasi sunnuntaina 6.9. Kurkimäen Kisan vastustajaksi Kuopioon. Ottelu päättyi tasapeliin maalein 2-2 (2-0), kun keltapaidat nousivat tasoihin kahden maalin tappioasemasta. Voittokin oli lähellä.

Kolmannella sijalla majaileva KuKi on vielä hyvin mukana lohkon kärkikamppailussa.

Ottelu pelattiin todellisessa syysmyräkässä, joten sade ja todella voimakas tuuli toivat oman lisänsä peliin.

PAVE pääsi pelaamaan avausjakson myötätuuleen. Ottelu käynnistyi PAVEn painostuksella ja vierailijat saivat tilanteita KuKin maalille, mutta laukaukset kohti maalia puuttuivat. Usein avauspallot karkasivat myötätuulessa liian pitkiksi.

Jakson puolivälin tienoilla jostain syystä PAVEn hyvä ote katosi ja KuKi sai pelin pyörimään PAVEn kenttäpuoliskolla.

Ottelun avausmaali syntyi KuKin kulmapotkun jälkitilanteesta 27. minuutilla. PAVE-puolustuksen purkupallo ei kantanut tarpeeksi kauas ja KuKin pelaaja palautti pallon maalin edustalle, josta Janne Kyttä ohjasi pallon maaliin.

Peli vaikutti jo saavan ratkaisun, kun kotijoukkueen Marko Turunen teki 2-0-maalin seitsemän minuuttia myöhemmin. KuKin hyökkäyksen jälkeen pallo jäi pomppimaan PAVEn maalin eteen ja kimpoili lopulta KuKin pelaajalle.

Toiselle jaksolle pukukopista marssi kuitenkin kuin uudestisyntynyt vierasjoukkue. Kovalla vastatuulella ei näyttänyt olevan paljonkaan merkitystä, kun PAVE taisteli itsensä jälleen mukaan peliin. Pelaajat esittivät hyvää uhrautumista ja tilanteissa taisteltiin loppuun saakka.

Vierasjoukkue alkoi jälleen saada hyviä hyökkäyksiä ja pari kertaa oltiin jo lähellä maalintekoa.

2-1-kavennusmaali ottelun 59. minuutilla oli hienoa katseltavaa, kun PAVE-hyökkääjä pelattiin kahdella syötöllä vapaaksi. Kapteeni Aku Tuovinen avasi pallon vasempaan laitaan Samuli Laitiselle, joka puolestaan jatkoi pallon keskellä edenneelle Aleksi Hartikaiselle. Pasi Tenhunen KuKin maalilla oli voimaton, kun Hartikainen sijoitti pallon tarkasti tolppaa hipoen maalin alanurkkaan.

Kuusi minuuttia myöhemmin PAVE tuli tasoihin. Tuovisen kulmapotku löysi maalin edestä vapaana olleen Laitisen, joka ohjasi pelivälineen verkkoon.

Voittokin oli tarjolla iisalmelaisille. 80 minuutin pelin kohdalla PAVElla oli miljoonan taalan paikka mennä johtoon, kun Tuovinen tarjoili pallon Laitiselle läpiajoon. PAVEn laitalinkki oli yksin nokikkain KuKin maalivahdin kanssa, mutta sijoitus nousi yli maalin.

Vaikka KuKilla oli toisellakin jaksolla muutamia tilanteita hyökkäyspäässä, PAVEn puolustuslinja ja viime kädessä maalivahti Hannu Tuovinen pitivät kuopiolaiset toisella jaksolla maaleitta.

PAVEn esitys oli pitkästä aikaa sellaista, johon joukkueen taso riittää. Ennen kaikkea PAVE pelasi joukkueena. Hieno peli kaikilta keltapaidoilta.

PAVE pelaa kauden viimeisen vierasottelunsa lauantaina 12.9. Nilsiässä Pallo-Haukkojen vieraana.


KuKi - PAVE 2-2 (2-0)

Maalit:
1-0 27min KuKi
2-0 34min KuKi
2-1 59min Aleksi Hartikainen (Samuli Laitinen)
2-2 65min Samuli Laitinen (Aku Tuovinen)

PAVEn kokoonpano: Hannu Tuovinen (mv), Henry Luimula, Marko Kärkkäinen (V 62min), Jani Nissinen, Antti Kauppinen, Petteri Hiltunen, Jari Leinonen, Samuli Laitinen, Janne Räsänen, Aku Tuovinen (C), Aleksi Hartikainen

Arkisto (otteluraportit)