Arkistosta vuodelta 2019

Keltapaitojen kausi tuli päätökseensä perjantaina Jyväskylässä Harjun stadionilla. JJK oli vahvempi maalein 3–0 (1–0) ja varmisti voitollaan myös sarjan mestaruuden ja nousun Kakkoseen.

Ottelulla ei ollut enää suurempaa merkitystä Veikoille, sen sijaan kotijoukkueella oli paljon pelissä. Vaikka aivan vahvimmalla nipulla iisalmelaiset eivät reissuun päässeetkään, mukana oli kuitenkin jälleen viisi vaihtomiestä. Farmiseura LaPa-95:stä saatiin mukaan kaksi pelaajaa. PAVEn avauskokoonpano oli todennäköisesti nuorin vuosikausiin.

Lämpötila oli lähellä nollaa ja ajoittain lunta tuprutti taivaalta. Liukas nurmi tarjosi vielä oman mausteensa. Talvisista oloista huolimatta yleisöä oli saapunut jännittämään runsaslukuisesti, sillä peräti 600 ihmistä oli näkemässä kettupaitojen ja keltanuttujen kohtaamisen Harjun iltavaloissa.

Jo alussa kävi selväksi, että isännät veisivät peliä ja vieraat keskittyisivät puolustamaan. PAVE hoiti topparikaksikko Antti Kauppisen ja Jari Leinosen johdolla puolustusvelvoitteen nöyrästi, ja hallinnasta huolimatta JJK:lla oli avausjaksolla vaikeuksia päästä kunnon paikoille. Maalivahti Asse Martikainen joutui kuitenkin tekemään pari pelastusta.

Kotijoukkueen onnistui kertaalleen murtaa keltapaitojen puolustus maalin arvoisesti, kun 24. minuutilla se sai pelattua nopeana laidan kautta matalan keskityksen, jolle löytyi jatkaja maalin edestä. Tauolle käveltiin näissä 1–0-numeroissa ja jännitys oli aistittavissa yleisössäkin.

Ottelun kuva jatkui samanlaisena tunnin kohdalle saakka, kunnes JJK sai sitten 2–0-osuman. Matala keskitys maalille tarjosi irtopallon aivan maalin edessä ja jyväskyläläispeluri tyrkkäsi pelivälineen verkkoon.

Kruunu isäntien voitolle tuli 86. minuutilla. Ensimmäinen laukaus kilpistyi puolustajaan, toisen torjui Martikainen, mutta paluupallon sai JJK-pelaaja laukoa läheltä verkkoon ja lisätä isäntien johdon kolmeen maaliin.

PAVEn hyökkäyspeli oli vähissä. Ensimmäisellä 45-minuuttisella saatiin luotua muutamaan otteeseen painetta JJK:n maalille, mutta laadukkaat paikat jäivät puuttumaan.

JJK oli selvästi parempi osapuoli ja pääsi juhlimaan sarjanousua ansaitusti. PAVE esitti kuitenkin hyvän taistelun ja vaiherikas kausi tuli kunnialla maaliin. Vaikean kevätkauden jälkeen komea nousu sarjajumbon paikalta ja sarjapaikan varmistaminen jo reilusti ennen kauden loppua tuntui ”omalta mestaruudelta”. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Kultapisteet:
RRR Antti Kauppinen
RR Konsta Kääriäinen
R Asse Martikainen

Linkki: Keski-Suomen Jalkapalloviikon ottelusta tekemä videokooste

kuva

JJK Jyväskylä - PAVE 3-0 (1-0)

Maalit:
1-0 24min JJK Jyväskylä
- - - - -
2-0 61min JJK Jyväskylä
3-0 86min JJK Jyväskylä

Avauskokoonpano: Martikainen (mv), Kokkonen (v 26') (46' Hyvärinen), Leinonen (C), Kauppinen, Härkönen (67' Tikkanen), Luoma (v 21'), Riihola, Innanen (77' Junnikkala), Kääriäinen (v 83'), Nousiainen (77' Koljonen), Lappalainen (46' Intonen)

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)