Arkistosta vuodelta 2018

Torstaina PAVE matkusti Kuopioon LiPan vieraaksi. Litmasen tekonurmella käyty ottelu päättyi vierasjoukkueen hyväksi 1–3 (1–2).

Lähtötilanne peliin vaikutti torstaina päivällä vielä vaikealta, sillä flunssa, vammat, opiskelut ym. henkilökohtaiset syyt tuntuivat verottavan kokoonpanoa, mikä tähän aikaan vuodesta on tyypillistä. Mutta lopulta reissuun päästiin hyvällä miehityksellä ja joukkue osoitti taas kuluvan kauden vahvuutensa, kun vastuunkantajia löytyi laajalla rintamalla.

PAVElla ei ollut matkassa varsinaista maalivahtia, joten maalia vartioi keskuspuolustajana viime otteluissa pelannut Aleksi Hartikainen, jolle tosin muutamat maalivahtikeikat ovat tuttu perinne jo monelta kaudelta. Ja hienosti joukkueen kapteeni suoriutui keikastaan tälläkin kertaa.

PAVE sai salama-alut molemmille jaksoille. Ottelu alkoi hienosti, kun jo toisella minuutilla keskikentällä pelanneen Miro Luoman kierteinen kaukolaukaus painui tolpan kautta verkkoon; maalin syöttäjänä toimi Jari Leinonen. Pari minuuttia myöhemmin veikoilla oli puolittainen läpiajo, jonka LiPa-vahti pelasti.

Alkurynnistyksen jälkeen LiPa sai hyvän otteen ja kehitti painetta PAVEn päätyyn. Isännät saivat muutaman vaarallisen erikoistilanteen, yhdestä vapaapotkusta pallo meni yläriman kautta yli.

PAVE kesti kotijoukkueen hyvän vaiheen, ja sitten pelin 27. minuutilla keskikentällä ahkeroinut Tuomas Halonen vei vieraat kahden maalin johtoon. Hyvä haasto ja pallon vienti boksiin tuottivat maalilaukauksen ja miehelle kauden yhdeksännen osuman. Maalisyötön tarjoili Miika Luoma.

Muutama minuutti ennen taukoa LiPa pääsi kaventamaan rangaistuspotkusta. Hartikainen ja LiPa-hyökkääjä tavoittelivat samaa korkeaa keskityspalloa, mistä seuranneesta törmäyksestä tulkittiin pilkun arvoinen rike. Taukotilanne oli näin ollen vierasjohto 1–2.

Heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla keltapaidat iskivät jälleen kahden maalin johtoon. Mainiosti rakennettu hyökkäys johti laitapuolustajan tontilta nousseen Tapio Merkkiniemen keskitykseen, jonka maalin edestä ohjasi verkkoon Jamil Jammo – tilanne 1–3 46. minuutilla.

Pian maalin jälkeen Hartikainen torjui läheltä kaksi LiPan huippupaikkaa. Tasaisissa merkeissä peliä tahkottiin aina 66. minuutilla saakka, jolloin LiPan pelaaja sai PAVE-maalin edustalla tapahtuneesta jälkipelistä suoran ulosajon. Tämä tietysti helpotti vieraiden loppupelin puhdetta.

Loppuminuuteilla PAVE saattoi vapautuneesti pitää palloa ja hakea lisämaaleja. Huippupaikoista huolimatta enemmän maaleja ei kuitenkaan enää nähty – näkeminen ylipäänsä alkoi olla haasteellista pimeyden ja sumun vallatessa syksyisen mutta lämpimän illan.

PAVE oli terävänä jaksojen alussa eikä luovuttanut johtoasemaansa. LiPa oli aivan eritasoinen joukkue kuin vieraillessaan kesällä Iisalmessa, ja ulosajoon asti pelitapahtumat olivat tasaiset. PAVEn koko joukkue onnistui jälleen hienosti, mikä takasi viidennen peräkkäisen voiton.

Kun samaan aikaan LehPa yj pelasi tasapelin omassa ottelussaan, PAVEn voitto kasvatti sarjajohdon kuuteen pisteeseen. Sarjaa on pelaamatta kaksi ottelua. Kauden viimeinen vieraspeli pelataan lauantaina 15.9. Nilsiässä NP-H:n vieraana.

Kultapisteet:
RRR Tuomas Halonen
RR Miika Luoma
R Tapio Merkkiniemi


LiPa - PAVE 1-3 (1-2)

Maalit:
0-1 2min Luoma Miro (Leinonen J)
0-2 27min Halonen (Luoma Miika)
1-2 43min rp LiPa
- - - - -
1-3 46min Jammo (Merkkiniemi)

Avauskokoonpano: Hartikainen (mv, C, v 43min), Hyvärinen, Luoma Miika, Leinonen J, Merkkiniemi, Saastamoinen, Luoma Miro* (v 59min), Halonen, Mustonen (v 63min), Riihola*, Roth
Vaihtopelaajat: Toppinen*, Jammo (v 40min), Kokkonen, Junnikkala, Laitinen

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)