Arkistosta vuodelta 2012

PAVElle voitto Kiuruvedellä

PAVE löysi jälleen kahden maalittoman tappion jälkeen maalijyvän perjantaina 29.6. Kiuruvedellä, kun iisalmelaiset voittivat KiuPan selvästi maalein 1–5 (1–3) Kuorevirralla. PAVE oli tehokas varsinkin kulmapotkuissa.

Keltapaidat menivät johtoon 12. minuutilla Juha Rothin maalilla. Hän sai Petri Kalannilta syötön kärkeen ja nosti pallon maaliin yli KiuPan maalivahdin.

22. minuutilla PAVE siirtyi 0–2-johtoon, kun Kalanti laittoi pallon verkkoon kulmapotkutilanteesta. Veli-Matti Räihä antoi kulman, jonka Aku Tuovinen jatkoi Kalannille.

KiuPa kavensi viisi minuuttia myöhemmin. Henri Kumpulainen ehti pitkään pystypalloon ennen PAVEn pakkeja ja maalivahtia pistäen pallon lopulta reppuun.

Ainoastaan kolme minuuttia edellisestä PAVE otti taas kahden maalin johdon, kun jälleen Kalanti niittasi pelivälineen maaliin kulmapotkutilanteesta. Tällä kertaa Tuovinen antoi kulman ja Antti Kauppinen toimi maalin syöttäjänä.

Hyvät kulmapotkut saivat jatkoa heti toisen puoliajan alussa. Nyt maalinteossa onnistui Räihä 48. minuutilla. Jälleen Tuovinen laittoi kulmapotkun matkaan ja Jari Ollikainen syötti pallon Räihälle.

Ottelun viimeiseksi jäänyt 1–5-maali syntyi 63. minuutin kohdalla. Heikki Miettinen vapautti syötöllään Räihän keskeltä läpi maalintekoon.

PAVE aloitti pelin vahvasti ja vei peliä avausjaksolla. Joukkue oli lisäksi tehokas maalipaikoissaan. Kavennuksen myötä KiuPakin innostui mukaan peliin, mutta ei kuitenkaan päässyt missään vaiheessa uhkaamaan PAVEn voittoa. Toisella jaksolla isännilläkin peli pyöri, mutta kunnon maalipaikkoihin asti joukkue ei tahtonut päästä.

Juuri kun syyskierros potkaistiin käyntiin, edessä onkin reilun parin viikon tauko sarjaohjelmassa. Seuraava ottelu on 18.7. Haukiniemellä JuPS/2:ta vastaan.


KiuPa - PAVE 1-5 (1-3)

Maalit:
0-1 12min Roth (Kalanti)
0-2 22min Kalanti (Tuovinen)
1-2 27min KiuPa
1-3 30min Kalanti (Kauppinen)

1-4 48min Räihä (Ollikainen)
1-5 63min Räihä (Miettinen)



Nelonen Itä-Suomi
PAVE AC BARCA
La 22.09.18 klo 15:00
Sankariniemi, Iisalmi
15.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
NP-H 2 : 4 PAVE
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA