Arkistosta vuodelta 2007

PAVE - JuPS 3-2 (1-0)

Haukinimen kentällä nähtiin lauantaina PAVEn ensimmäinen ulkopeli ja vastaan asteli JuPS (Juuka).

PAVEn teemana pelissä oli syöttämällä eteneminen ja sitä toki yritettiin vaikka kenttä pinnaltaan muistutti perunapeltoa. Ensimmäisen jakson PAVE piti palloa mutta lukuisista maalitilanteista saatiin maaliin saakka vain yksi pallo. Tapio Merkkiniemi keskitti ja Vellu Räihä otti upeasti pallon alas ja latasi 1-0.

Toisella jaksolla PAVEn peli levisi. Välimatkat kentällä kasvoivat liian isoiksi ja näin päästimme JuPS peliin mukaan. Ja niinkuin näissä peleissä joskus tapana on niin altavastaaja pystyy hyödyntämään vähäiset maalipaikkansa tehokkaasti. JuPS teki kaksi maalia ehkä kolmesta paikasta ja yllättäen peli oli 1-2. Lopussa kuitenkin PAVEn moraali kesti ja Ville Hakkarainen teki tahtomaalin kulmasta ja kun vielä Juha Roth pisti etunurkasta sisälle niin PAVE voitti ottelun 3-2. Mainittava on että JuPS molemmat maalit syötti PAVEn kauden 2007 kapteeni Jouni Kasurinen joka meni toiselle jaksolla auttamaan JuPSia koska heillä oli miehiä niukalti mukana.



Nelonen Itä-Suomi
PAVE AC BARCA
La 22.09.18 klo 15:00
Sankariniemi, Iisalmi
15.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
NP-H 2 : 4 PAVE
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA