Arkistosta vuodelta 2014

Image

PAVE matkusti torstaina sarjakauden lyhimmän vieraspelimatkan Lapinlahdelle, jossa keltapaidat kohtasivat Lapinlahden Pallo-95:n Viitosen derbyssä. 30 asteen helteessä Mondo-Areenalla pelatusta kamppailusta pisteet menivät Iisalmeen, kun ottelun lopputulos kirjoitettiin 0–3 (0–2) -lukemin.

Kummallakin joukkueella oli onneksi helteiseen iltaan käytössä liuta vaihtomiehiä, mutta paahtavan kuuma ilma vaikutti väistämättä pelin tasoon ja juomapulloja täytettiin vesipisteellä ahkeraan.

Tässäkin ottelussa PAVElla oli vahva alku, sillä joukkue johti kahdella maalilla, kun peliä oli menty alle varttitunti. Avausmaali näki päivänvalon 10. minuutilla. Kärjessä pelannut Simo Roth harhautteli tiensä laidalta keskemmälle ja syötti takaviistoon maalin edustalle keskikenttämies Aleksi Hartikaiselle, joka laukoi kohti maalia. Laukaus muutti hieman suuntaa puolustajan jalasta ja ohitti maalivahdin.

0–2-maali syntyi 14. minuutilla. Keskikentän Tuomo Rönkkö antoi oikealta laitavapaapotkun, jonka toppari Kari-Pekka Hyvärinen liippasi hienosti päällään maalin edestä verkon perille.

Terävän alun jälkeen PAVE jatkoi ohjaksissa vahvasti ja sille tuli hyviä hyökkäyksiä, mutta niitä ei saatu vietyä aivan kunnon tekopaikoille asti. Vaarallisimmat lisämaalien saumat syntyivätkin erikoistilanteista. Puolustussuuntaan keltapaidat pelasivat nöyrästi eikä LaPalla ollut ensimmäisellä puoliajalla yhtään selvää maalipaikkaa.

Toisella puoliajalla kotijoukkuekin alkoi saada peliään käyntiin ja sai luotua hyökkäyksiä PAVEn päätyyn. Maalitilanteisiin sen oli kuitenkin vaikea päästä vierailijan puolustaessa edelleen hyvin. Toiseen suuntaan oli hiljaisempaa kuin avauspuoliajalla, mutta PAVE sai silti luotua pari hyvää maalipaikkaa, joista viimeistely ei kuitenkaan onnistunut.

Voitto varmistui viimeistään 89. minuutilla, kun Hartikainen syötti keskeltä eteenpäin Rothille, joka vei pakin sivuun ja ampui pallon alakulmaan ohi maalivahdin.

Mutta vielä ennen loppuvihellystä LaPalle tuli hyvä paine PAVEn maalille ja joukkue loi parhaimman maalipaikkansa. Maalinedushässäkkää seurannut kaukolaukaus viuhui kohti alanurkkaa, mutta maalivahti Petri Ekholm kuitenkin ehti venyttää sormenpäänsä vedon tielle ja niin pallo osui vain tolppaan.

Puolustuspeli oli jälleen kiitettävää ja hyökkäyspäässä peli saatiin ratkaistua jo alkuminuuteilla, mikä lopulta takasi voiton keltapaitaiselle joukkueelle tälläkin kertaa.

Voitolla PAVE nousi lohkon kärkipaikalle. Perjantaina 13.6. onkin vuorossa kärkikamppailu, kun Haukiniemelle saapuu vieraaksi PAVEn kanssa tasapisteissä oleva KJK Kuopiosta.


LaPa-95 - PAVE 0-3 (0-2)

Maalit:
0-1 10min Hartikainen (Roth)
0-2 14min Hyvärinen (Rönkkö)

0-3 89min Roth (Hartikainen)

 

Avauskokoonpano: Ekholm (mv), Saastamoinen, Hyvärinen, Kauppinen (C), Huttunen, Merkkiniemi, Leinonen, Rönkkö, Laitinen, Hartikainen, Roth
Vaihtopelaajat: Ollikainen, Räsänen, Eskelinen, Marin, Mustonen, Antikainen, Korolainen

 

Linkki: ottelupöytäkirja

Arkisto (otteluraportit)