Arkistosta vuodelta 2014

Image

PAVE ja kuopiolainen FC Tarzan kohtasivat Kangaslammin nurmella torstaina. Keltapaidat nappasivat ottelusta lopulta selvän 5–1 (1–1) -voiton.

Joukkueiden viimeisellä Viitosen C-lohkon ottelulla ei ollut enää mitään sijoituksellista merkitystä. PAVE oli jo varmistanut lohkon kärkipaikan ja FC Tarzan sijoittuisi viimeiseksi.

Ensimmäinen jakso oli hidastempoista pelailua. Kotijoukkue piti palloa ja vastustaja puolusti alhaalta kytäten samalla vastaiskuja. Edellisen ottelun tahtiin ei nyt syntynyt maalipaikkoja, mutta puolenkymmentä niitä toki avausjaksolla saatiin. Lähimpänä avausmaali oli 20. minuutilla, kun Aleksi Hartikainen tykitti ristipalloon kovan laukauksen komeasti suoraan volleysta ja pallo pamahti tolppaan.

Simo Roth vei PAVEn johtoon sitten 24. minuutilla. Tällä kertaa kentän puolella nähty valmentaja Pasi Hiltunen antoi vasemmalla laidalla pystysyötön, jonka myötä kärkimies Roth karkasi läpi ja laittoi pallon varmasti verkkoon ohi maalivahdin.

FC Tarzan tuli kuitenkin tasoihin ensimmäisestä paikastaan 40. minuutilla, kun kulmapotku toimitettiin parin pompun kautta takatolpalta maaliin.

Aivan jakson lopussa kärjessä pelannut PAVEn Oskari Mustonen murtautui 16-rajalta syötöstä nokikkain veskarin kanssa, harhautti jo hänet sivuun, mutta hätiin ehtinyt puolustaja pelasti laukauksen vielä maaliviivalta.

Heti jälkimmäisen 45-minuuttisen alussa FC Tarzan sai ottelun toisen maalipaikkansa, kun se loi vaarallisen hyökkäyksen, jossa laukaus keskityspalloon meni vain vähän ohi. Muutoin asetelmat säilyivät samoina PAVEn yrittäessä murtaa puolustusta. Kotijoukkue petrasi peliään pykälän ja mm. nopeampi pelin avaus tuotti lisää painetta vastustajan päätyyn.

55. minuutilla Mustonen karkasi pystysyötöstä täysin vapaasti läpi ja viimeisenä vastassa ollut maalivahti kaatoi hänet boksissa. Seurauksena pallo tuomittiin pilkulle. 17-vuotias PAVEn oma kasvatti asettui itse pallon taakse ja ampui rangaistuspotkun kylmähermoisesti aivan ylänurkkaan. Tämä oli Mustosen ensimmäinen osuma miesten sarjoissa.

Sitten 63. peliminuutilla PAVEn iltapuhde helpottui huomattavasti, kun tarzanilainen passitettiin suoralla punaisella ulos jälkipelin vuoksi. Tähän ottelu viimeistään ratkesikin.

3–1-maali syntyi 71. minuutilla, kun Roth laittoi oikealta kaaripallon toiseen laitaan, jossa Hartikainen haltuun otettuaan ampui keinomateriaalikuulan verkkoon.

Seuraava osuma syntyi minuuttia myöhemmin. Vasen pakki Janne Räsänen keskitti vasemmalta ja puolustus siivosi pallon suoraan 16-rajalle Jari Ollikaisen jalkaan. Keskikenttämies laukoi pelivälineen suoraan syötöstä maaliin.

Ja viides maali 76. minuutilla lähti jälleen Rothin alustuksesta, kun tällä kertaa miehen syöttö löysi toiselta laidalta Marko Kärkkäisen, jonka laukaus sitten löysi puolestaan varmasti verkon perille.

Loppuosa pelistä pelailtiin pois ja odoteltiin päätösvihellystä. Kaksi minuuttia ennen loppua FC Tarzanin miehitys väheni vielä yhdellä, sillä yksi pelaajista siirtyi toisen varoituksen myötä suihkun puolelle.

Täydet pisteet jäivät Iisalmeen viimeisessäkin alkusarjan kotiottelussa. Panoksettomuus ehkä näkyi pelin tasossa, mutta voittajasta ei tullut epäselvyyttä. Viisi eri miestä onnistui maalinteossa ja peliaikaa tuli kaikille. Tästä on siis hyvä jatkaa loppusarjaan.


PAVE - FC Tarzan 5-1 (1-1)

Maalit:
1-0 24min Roth (Hiltunen)
1-1 40min FC Tarzan

2-1 56min rp Mustonen
3-1 71min Hartikainen (Roth)
4-1 72min Ollikainen
5-1 76min Kärkkäinen (Roth)

 

Avauskokoonpano: Ekholm (mv), Saastamoinen, Kauppinen, Huttunen, Räsänen, Hartikainen, Kalanti (C), Hiltunen, Leinonen, Ollikainen, Roth
Vaihtopelaajat: Rönkkö, Eskelinen, Mustonen, Kärkkäinen, Korolainen (mv), Laitinen, Antikainen

 

Linkki: ottelupöytäkirja

Arkisto (otteluraportit)