Arkistosta vuodelta 2015

PAVE ja Kuopion Jalkapallokerho pelasivat tasapelin 1–1 kauden kenraalissa, kun joukkueet kohtasivat Kankaan montussa lauantaipäivän harjoituspelissä.

Pelin kuva muistutti edellistä ottelua viikon takaa. Keltapaidat hallitsivat enemmän palloa ja vastustaja oli vaarallinen iskemään vastaiskuilla. Avauspuoliajalla kumpikaan ei päässyt tekopaikoille paria kaukovetoa lukuunottamatta. Toisellakaan 45-minuuttisella ei huippupaikoilla liikaa herkuteltu. PAVE loi hyviä hyökkäyksiä aina 16-boksiin saakka, mutta ratkaisevat syötöt eivät sitten löytäneet kunnolla perille ja toisaalta KJK puolusti hyvin.

Maalipaikkoja toki syntyi muutama. Kun kotijoukkue ei onnistunut niistä maalia saamaan, KJK iski sitten 77. minuutilla nopeasti vastaan PAVEn kulmapotkun jälkeen kuopiolaishyökkääjän hyvällä yksilösuorituksella ja ohitettuaan puolustajan KJK-pelaaja laukoi pallon läheltä verkon perille.

Ottelun viimeisellä minuutilla ahnaasti tasoitusta hakeneet keltapaidat nostivat kaikki miehet maalivahti mukaan lukien kulmapotkuun. Sen antoi oikealta Petri Kalanti ja Antti Kauppinen oli jälleen totutun vahva pääpelissä maalin edessä puskien pallon alakulmaan.

Harjoituskausi on nyt takana. PAVE pelasi kevättalven aikana yhteensä yhdeksän harjoitusottelua. Seuraavaksi PAVE kohtaa Nelosen avausottelussa Joensuun Palloseuran reservijoukkueen sunnuntaina 3.5. Kankaan liikuntapuistossa.


PAVE - KJK 1-1 (0-0)

Maalit:
0-1 77min KJK
1-1 90min Kauppinen (Kalanti)

Avauskokoonpano: Piippo (mv), Räsänen, Huttunen, Hyvärinen, Saastamoinen, Karppinen, Marin, Intonen, Leinonen, Kärkkäinen, Hartikainen (C)
Vaihtopelaajat: Merkkiniemi, Kalanti, Mustonen, Laitinen, Kauppinen, Eskelinen J., Luimula

Arkisto (otteluraportit)