PAVE ja AC BARCA maalittomaan tasapeliin

Keskiviikkona sarjapelit jatkuivat vähintään yhtä helteisissä merkeissä kuin viikkoa aiemmin, kun Veikot vierailivat Riistavedellä AC BARCAn vieraina lähes 30 asteen lämmössä. Mukaan Iisalmeen lähti kauden avauspiste, sillä pisteet jaettiin maalittomalla tasapelillä.

Reilut pari viikkoa aiemmin PAVE kävi harjoituspelissä kaatamassa isännät 5–0, mutta nyt vastassa oli toisennäköinen uudistunut joukkue. Lisäksi iisalmelaisten kokoonpano koki muutoksia sitten edellisviikon PK-pelin, kun avauskokoonpanosta joutui jäämään pois neljä pelaajaa. Kapteeni Antti Kauppisen lisäksi pelistä puuttuivat Aleksi Hartikainen, Anssi Lipponen ja Sakari Paavola. Niinpä pelipaikat menivät monen kohdalla uusjakoon. Vastuuta ja näytönpaikkoja oli siis tarjolla uusille nimille – ja sen moni käyttikin hienosti hyväkseen.

Ottelu oli melkoisen tasaista vääntöä, mutta kotijoukkue oli sen verran niskan päällä, että loi useamman vaarallisen maalipaikan. PAVE teki töitä puolustussuuntaan nöyrästi koko joukkueena ja viimeisenä lukkona esiintyi maalivahti Asse Martikainen. Hyökkäyksen aihioita luotiin, mutta viimeisellä kolmanneksella ei sitten onnistuttu murtautumaan maalipaikoille. Tasapeli maistuikin vierailijoille, kun taas isäntien suihin jäi pettymyksen maku.

Alkujakson eka puolikas mentiin sähäkkäämmin startanneen PAVEn tahtiin ja paine oli kotijoukkueen päädyssä. Kunnon maalipaikoille asti ei vain päästy. Alun jälkeen BARCA sai juonesta kiinni ja tilanteita alkoi tulla myös vieraiden päätyyn. Hieman ennen taukoa nähtiin jakson vaarallisin tilanne, kun kaukolaukaus osui Martikaisen kurkotuksen kautta tolppaan.

Sitten toisella jaksolla BARCAlle siunaantui huippupaikat. Ensin 15. minuutilla Martikainen esitti paraatitorjunnan läheltä tulleeseen laukaukseen. Kymmenen minuuttia myöhemmin laitapuolustaja Simo Kokkonen blokkasi avopaikan aivan maalin edustalla. Muutama minuutti ennen päätöstä isäntien laukaus näytti jo väkisin painuvan maaliin, mutta niin vain keskuspuolustaja Eetu Marttila ehti vielä putsaamaan pallon ja estämään ex-seuransa mahdollisen voittomaalin.

Keltapaitojen toisen jakson hyökkäykset yleensä kilpistyivät ennen laukaisupaikkoja. Parhaat saumat olivat Miika Riiholalla ja Toni Nousiaisella pariin otteeseen boksiin murtautuessaan sekä Konsta Kääriäisellä, jonka laukaus viuhui hieman ohi ylänurkan.

Tällä kertaa tasapeli tuntui työvoitolta. Onnistujia oli iso liuta. Topparipari Marttila - Jari Leinonen johti orkesteria mallikkaasti. Keskikentällä Kääriäinen ja Simo Härkönen uurastivat valtavan työmäärän. Martikainen esiintyi maalillaan kesän ensimmäisen nollapelin arvoisesti. Kaikkiaan keltapaitaiset suoriutuivat urakastaan kunnialla.

Veikoilla on kautta nyt takana kahden vieraspelin verran. Ensi viikolla päästään vihdoin oman kotiyleisön eteen peräti kaksi kertaa, kun Sankkurille saapuvat kuopiolainen Kings SC (ma klo 19) ja Warkaus JK (la klo 17).

Kultapisteet:
RRR Simo Härkönen
RR Konsta Kääriäinen
R Simo Kokkonen

kuva kuva

AC BARCA - PAVE 0-0

Avauskokoonpano: Martikainen (mv), Kokkonen, Leinonen (C), Marttila (V 24min), Tai Ngern (84min Junnikkala), Härkönen, Jammo (60min Marin), Kääriäinen, Riihola, Guratli (60min Nousiainen), Saastamoinen (75min Koljonen)
Muut vaihtopelaajat: Piironen (mv)

kokoonpano


19.09.20 - Kolmonen
PAVE 2 : 4 AC BARCA
2 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA