Arkistosta vuodelta 2019

PAVEn Kolmosen kotiavaus päättyi tappioon perjantaina. Warkaus JK haki sarjapisteet Kankaan tekonurmelta lukemin 1–3 (1–1).

Aloitus oli iisalmelaisittain kehno. Heti ensimmäisellä minuutilla pallo keskitettiin vaarallisesti keltapaitojen maalille. Joonas Piippo kerkesi pelastamaan pallon viime tingassa, mutta sai samalla tällin päähänsä vastustajan jalasta. Hän pystyi kuitenkin jatkamaan peliä huoltotoimien jälkeen.

Parinkymmenen minuutin kohdalla Simo Härkösen veto pamahti tolppaan. Warkaus JK onnistui avausmaalin teossa 25. minuutilla. Laukaus vapaapotkusta 20 metristä meni muurin yli ja tolpan kautta maaliin.

PAVE jauhoi hyökkäyksiään ja laadukkaita maalitilanteita syntyi jaksolla useampikin. Jakson loppupuolisko oli kotijoukkueen paras vaihe, kun paine oli pitkään vastustajan päädyssä. Tuomas Halosen vapaapotkun varkautelaisveskari torjui ylärimaan. Vihdoin 32. minuutilla Härkösen matala laukaus kulmapotkun jälkeisessä tilanteessa painui alanurkkaan ja peli oli tasan 1–1. Maali oli Härköselle ensimmäinen PAVEssa sarjapelissä.

Tasoituksen jälkeen iisalmelaisten hyvä ote jatkui. Vaarallisia hyökkäyksiä luotiin liuta laitojen kautta. Lähimpänä maali oli, kun puolustaja siivosi Aleksi Räsäsen puolittaisen läpiajon vedon maaliviivalta. Taukovihellys katkaisi keltapaitojen hyvän vaiheen.

Tauolla jouduttiin tekemään ratkaisu, että maalivahti Piippo otettaisiin alun törmäyksen vuoksi vaihtoon. Niinpä maalinsuulle asteli jälleen kerran kapteeni Aleksi Hartikainen, joka aloitti ottelun keskuspuolustajana.

PAVEn ote ei kantanut tauon yli ja nyt vierasjoukkue palasi terävämpänä toisen jakson alkuun. Johtomaali syntyi sitten 50. minuutilla. Vapaapotku 16-alueen nurkalta kaarsi maalinedustan pelaajamassan yli ja putosi vapaalle miehelle takatolpalle, josta ohjaus siirsi vieraat 2–1-johtoon.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Warkaus JK:n nopea hyökkäys keskialueen pallonriiston jälkeen kasvatti vieraiden johtoa. Murtautuminen keskeltä boksiin ja veto läheltä vei vieraat jo 3–1-johtoon, mikä säilyi loppulukemiksi asti.

PAVE oli hallitsevampi joukkue ensimmäisellä 45-minuuttisella, jolloin se loi myös tukun hyviä maalitilanteita. Varkautelaisten maalitilanteet olivat alkuosalla kortilla, mutta sitä vastoin se iski tehokkaammin paikoistaan maalit. Warkaus JK petrasi toisella jaksolla ja karkasi sitten jo kahden maalin johtoon. PAVEn hyökkäykset eivät enää vieneet maalitilanteisiin asti. Lopussa kotijoukkue jälleen hallitsi palloa, mutta vastustaja piti puolustusrivinsä tiiviinä. Lisämaalit olivat lähempänä PAVEn päädyssä kuin vieraiden verkossa, Hartikainen pelasti keltapaidat kaksi kertaa takaiskuilta.

Näin Warkaus JK nappasi kauden avausvoittonsa tasaisesta kamppailusta. Iisalmelaiset matkustavat seuraavaan otteluunsa Kuopioon sunnuntaina 26.5. Kurkimäen Kisan vieraiksi.

Ottelu oli Antti Kauppiselle 100. sarjaottelu PAVEn paidassa.

Kultapisteet:
RRR Konsta Kääriäinen
RR Mikael Karppinen
R Simo Härkönen


PAVE - Warkaus JK 1-3 (1-1)

Maalit:
0-1 25min Warkaus JK
1-1 32min Härkönen
- - - - -
1-2 50min Warkaus JK
1-3 60min Warkaus JK

Avauskokoonpano: Piippo (mv) (v 24.) (46. Leinonen), Tai Ngern (71. Saastamoinen), Hartikainen (C), Kauppinen (v 42.), Karppinen, Räsänen (80. Merkkiniemi), Kääriäinen, Innanen (64. Luoma), Härkönen, Halonen, Roth (46. Nousiainen)
Muut vaihtopelaajat: Mustonen

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)