Arkistosta vuodelta 2016

Kausi päättyi Sankariniemelle

PAVEn kausi päättyi lauantaina Sankariniemelle, kun kauden viimeisessä ottelussa keltapaidat kohtasivat Rautavaaran Raikun, joka oli niukasti parempi maalein 2–3 (1–2).

Päätösotteluun oli PAVElla hieman vaikeuksia saada tarpeeksi (pelikuntoisia) pelaajia mukaan, kuten tilanne varmasti on monella muullakin joukkueella tähän vuodenaikaan. Toisaalta sarjapaikka oli jo varmistunut, joten joukkueilla oli ainoana panoksena enää sarjataulukon sijat 6 ja 7.

Ottelun viidennellä minuutilla PAVElle tuomittiin rangaistuspotku Raiku-vahdin kaadettua Simo Rothin 16-alueella. Maalivahtina tällä kertaa pelannut joukkueen kapteeni Aleksi Hartikainen laukoi pelivälineen rangaistuspisteeltä maaliin.

Vartin kohdalla PAVEn hyökkäys päättyi tolppaan osuneeseen puskupalloon, ja hetken päästä toisessa päässä Hartikainen teki paraatitorjunnan maaliviivalta pitäen isännät johdossa. Avausjakso alkoi keltapaitojen otteessa, mutta jakson lopulla puolestaan Raiku loi painetta.

Puolen tunnin paikkeilla Raikun onnistui nopeasti kääntää johtoasema itselleen. Ensin 32. minuutilla vierasjoukkueen pelaaja pääsi pallon kimpoilun turvin irtautumaan maalin tekoon ja sijoitus läheltä löysi verkon perille. Vain kaksi minuuttia tästä ja vierailija sai 16-rajalta vapaapotkun, joka sitten lauottiin maaliin.

Toiselle jaksolle peli taas tasaantui, eikä selviä paikkoja tahtonut aueta kummallekaan, mutta pari maalia vielä kuitenkin tehtiin. Antti Intonen avasi 55. peliminuutilla pallon laitaa pitkin nousseelle laitapuolustaja Fabio Montaltolle, joka laukoi laidalta pienestä kulmasta kohti maalia ja pallo upposikin etukulmasta maaliin. Maali oli PAVEn italialaisvahvistukselle ensimmäinen keltapaidassa.

Parikymmentä minuuttia peliä taas tahkottiin tasatilanteessa, kunnes 73. minuutilla vierailija sai tehtyä voittomaaliksi jääneen osuman, kun pusku laidalta tulleeseen keskitykseen siirsi Raikun johtoon.

PAVElla oli vielä yksi mainio sauma tasoitukseen hetki ennen loppua, mutta pusku laitavapaapotkuun meni hiuksenhienosti ohi maalista. Näin vierasjoukkue vei sarjapisteet ja sijoittui pykälän korkeammalle sarjassa.

Kausi on nyt pelattu ja PAVE sijoittui siis Itä-Suomen Nelosessa seitsemänneksi.

Kultapisteet:
RRR Fabio Montalto
RR Antti Intonen
R Atte Huttunen


PAVE - Raiku 2-3 (1-2)

Maalit:
1-0 5min rp Hartikainen
1-1 32min Raiku
1-2 34min Raiku
- - - - -
2-2 55min Montalto (Intonen)
2-3 73min Raiku

Avauskokoonpano: Hartikainen (mv) (C), Huttunen K (V 28min), Huttunen A, Laitinen, Montalto, Roth P, Karppinen, Saastamoinen (V 79 min), Eskelinen, Intonen*, Roth S (V 76 min)
Vaihtopelaajat: Röntynen, Merkkiniemi (mv)



Nelonen Itä-Suomi
PAVE NP-H
Pe 29.06.18 klo 18:30
Sankariniemi, Iisalmi
13.06.18 - Nelonen Itä-Suomi
Kuopion Elo 1 : 4 PAVE
1 : 4
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA