Arkistosta vuodelta 2009

PAVE hävisi LiPalle

PAVEn viimeinen kevätkierroksen ottelu päättyi tappioon. Liitosalueen Pallo voitti PAVEn Kuopiossa maalein 3–1 (3–0).

Ottelu pelattiin Puijon stadionin todella heikkokuntoisella nurmikentällä. PAVElla oli matkassa yksi vaihtomies, kun taas kotijoukkueella oli täysi lista pelaajia.

Ensimmäinen LiPan maali syntyi Marko Airaksisen tekemänä rangaistuspotkusta 13. minuutilla. PAVEn pelaaja rikkoi kuopiolaishyökkääjää 16-alueella ja pallo tuomittiin pilkulle. Toisessa LiPan maalissa 30. minuutilla PAVEn paitsioansa ei toiminut ja Mikko Hämäläinen karkasi yksin läpi puolesta kentästä ja tuikkasi pallon verkkoon ohi PAVE-vahdin.

Kolmas kuopiolaisten maali syntyi 37. minuutilla maalin edestä, kun LiPan Jarkko Niskanen pelattiin parilla syötöllä aivan vapaaksi. Ottelun alkupuolisko oli melkoista kotijoukkueen painostusta. PAVEn onneksi LiPan viimeistelytaito ei ollut ottelussa parhaimmillaan.

Ensimmäisen jakson rankka vastatuuli oli toisella jaksolla myötäinen, jolloin PAVE pääsi paremmin mukaan peliin ja pelin hallinta tasoittui. PAVEn maalitilanteet olivat yhä vähissä, kun vastustajalla riitti vieläkin maalipaikkoja tuhlattavaksi. Maaleja LiPa ei kuitenkaan enää saanut.

Toisen jakson lopulla myös PAVE onnistui maalinteossa, kun Aku Tuovinen laukoi komeasti paristakymmenestä metristä pallon maaliin 83. minuutilla. Tilanteen alusti Pasi Hiltunen sivurajaheitollaan.

PAVEn ja ehkäpä koko kentän paras pelaaja oli maalivahti Aleksi Hartikainen, joka torjunnoillaan esti suuremman tappion.

Ensimmäisen sarjakierroksen jälkeen PAVE on sarjassa putoajan paikalla eli toiseksi viimeisenä yhdeksällä pisteellä. Kahden viikon tauon jälkeen keltapaidat matkaavat uudestaan Puijon jylhiin maisemiin samaiselle kentälle, kun torstaina 16.7. vastaan asettuu Manhattan Project.


LiPa - PAVE 3-1 (3-0)

Maalit:
1-0 13min LiPa (rp)
2-0 30min LiPa
3-0 37min LiPa
3-1 83min Aku Tuovinen (Pasi Hiltunen)

PAVEn kokoonpano: Aleksi Hartikainen (mv), Ville Hakkarainen, Henry Luimula, Pasi Hiltunen, Jari Leinonen, Jari Ollikainen, Janne Räsänen, Samuli Laitinen, Jussi Antikainen, Antti Kauppinen (46min Jari Lappalainen), Aku Tuovinen (C)



22.09.18 - Nelonen Itä-Suomi
PAVE 3 : 3 AC BARCA
3 : 3
|

Arkisto (otteluraportit)

Powered by mod LCA